Me muutettiin tähän kotiin kolmihenkisenä perheenä. Nyt meitä asuu tässä kahdeksan! Toimitaan päivystävänä sijaisperheenä, joten varmasti tulee niitäkin hetkiä, kun meitä asuu täällä ”vain” kuusi, mutta on myös mahdollista, että jatkossakin täällä asuu meidän vanhempien lisäksi viisi tai kuusi lasta. Ei siis ihme, ettei tämän kodin tilat toimi meidän perheen käytössä enää samalla tavalla kuin silloin kymmenisen vuotta sitten, kun tähän pikkuisena perheenä muutettiin.
Ei olla muuttamassa mihinkään (vaikka se oli kyllä meidän ensisijainen vaihtoehto ja aika kauan sopivaa taloa etsittiinkin), eikä lähdetä raken(nut)tamaan ihan uutta kotia, vaan remontoidaan tätä nykyistä. Rakennutetaan tähän siis laajennus!
Laajennusosaan on tulossa meille vanhemmille makuuhuone, kuopukselle pikkuinen 8,9 neliön huone (tai jos kaikki ei nyt menekään putkeen, niin silloin kuopus saa vain 6 neliön kopperon, mutta toivotaan, ettei niin käy, hah!) ja kovasti kaivattu arkieteinen. Ei siis olla rakennuttamassa mitään överiä lisäsiipeä, vaan kompaktisti ne tilat, joita tarvitaan toimivampaan arkeen.
Näillä muutoksilla saadaan myös tänne ”vanhaan” osaan paljon toivottua toiminnallisuutta. Tällä hetkellä me mm. käytetään kodinhoitohuonetta arkieteisenä ja voitte varmasti kuvitella miltä se tila näyttää kahdeksan hengen taloudessa, kun kodaria ei alunperin ole suunniteltu ulkovaatteiden ja kenkien säilytykseen. Jep. Melkoinen kaaos takki- ja kenkäröykkiöineen, vaikka ollaankin parhaamme mukaan hankittu tilaan kenkätelineitä, naulakoita, hyllyköitä ja asustekoreja. Ja vaikka kodari imuroidaankin joka päivä, on lattia AINA vähän hiekkainen. En malta odottaa, että saadaan siirrettyä kulku (ja ne ulkovaatteet) arkieteiseen, jolloin kodinhoitohuone jää siihen suunniteltuun tarkoitukseen (ja suihkusta voi tulla siihen kuivattelemaan ilman, että märät varpaat ovat heti hiekassa, hah).
Täältä ”vanhalta” puolelta meidän vanhempien makuuhuone voidaan palauttaa siihen tarkoitukseen, jossa se on alunperin ollutkin, oleskelutilaksi. Meidän makuuhuone on olohuoneen vieressä pariovien takana ja jatkossa se saa toimia toisena oleskelutilana, jossa varsinkin isommat lapset voivat viettää aikaa, pelata, katsella elokuvia jne. Sama tila toimii myös vierashuoneena, jollaista meillä ei ole vuosiin ollut!
Meidän pojilla on tällä hetkellä yhteinen huone (meillä on nyt kolme lastenhuonetta, jossa jokaisessa kaksi lasta) ja remontin jälkeen kumpikin saa oman huoneen. Mun mielestä lapsilla voi aivan hyvin olla jaettu huone, eikä jokaisella tarvitse olla huonetta vain omassa käytössään, mutta ainakin tällä hetkellä poikien ikäero tuntuu haastavalta, kun lapset jakavat huoneen. Esiteini esim. haluaa jo valvoa aika myöhään, kun taas yhdeksänvuotiaan täytyisi päästä nukkumaan jo aikaisemmin jne.
Ollaan tarkkaan mietitty (ja toki jo ihan arjessa huomattu) mitä asioita me meidän kotiin kaivataan ja oikeastaan nämä kaikki saadaan laajennuksen myötä toteutettua. Tärkeimpinä toiveina kun on ollut toinen oleskelutila, arkieteinen ja yksi lastenhuone lisää.

Enpä malttaisi odottaa, että saadaan tämä remppa valmiiksi!
Nyt siis rakennuslupaa hakemaan, siitä se sitten lähtee!
NÄIN MAALAAT VÄLIOVEN – SIITÄ TULI IHANA!
Muistatteko, kun sain idean olohuoneen ja makuuhuoneen välisten pariovien maalaamisesta? Tällaisten ”nykyaikaisten” väliovien maalaaminen vähän mietitytti, koska väliovet eivät ole puuta, joka olisi helppo maalata, vaan jotain mitä lie kuitulevyä, jossa on maalipinta päällä. En kuitenkaan halunnut luopua ajatuksesta, vaan päätin ensin harjoitusmaalata jonkun vähän vähemmän näkyvällä paikalla olevan oven.
Meidän eteisessä on kolme ovea lastenhuoneisiin. Yksi seinä on maalattu vaaleanpunaiseksi, joten sillä seinällä olevat ovet halusin jättää valkoisiksi. Viereinen seinä on valkoinen (tämä on myöhemmin tarkoitus maalata harmaaksi), joten sillä seinällä olevan oven halusin maalata lilalla maalilla.

Instagramin puolella pyydettiin maalausohjeita ja lupasin jakaa ne, jos ovesta tulisi hyvä. Ja siitä tuli ihana!
Joten tässä täysin amatöörimäiset maalausohjeet välioven maalaamiseen. Googlailin ensin vinkkejä (joten olen oikeastaan jo melkein ammattilainen) ja kyselin paikallisesta maalausliikkeestä vielä ammattilaisen vinkit samalla, kun ostin maalaustarvikkeet.
VÄLIOVEN MAALAAMINEN
Hanki ensin välineet:
Tarvitset Maalipesun (mulla Rensa super maalipesu), jonkun karhean asian (karhunkieli tms, omani ostin maalausliikkeestä enkä muista mikä sen nimi on. Ei kuitenkaan hiomapaperi, se olisi liian karkea). Hiomahuopa! Se se olikin! Pohjamaalin (mulla Teknoksen Futura aqua primer), Kalustemaalin (mulla Teknoksen aqua puolikiiltävä Tikkurilan Menuetilla sävytettynä) ja laadukkaan siveltimen ja kalustetelan (mulla joku kallis maali-/lakkasivellin ja huopatela).
Tee pohjatyöt:
Pyyhi ovi kostealla rätillä, pese maalipesulla ja hio sillä karhealla asialla. Tai sitten ensin hio ja sen jälkeen pese maalipesulla, en kyllä yhtään tiedä kummin päin kuuluisi tehdä, mä pesin ensin maalipesulla ja hioin sitten (ja toki pyyhin hiontapölyt vielä kostealla rätillä).
Maalaa ovi pohjamaalilla. Turhaudu siihen, ettet ottanut pohjamaalia sävytettynä (miksi??). Maalaa valkoista ovea valkoisella pohjamaalilla ja arvaile oletko varmasti pohjamaalannut joka kohdan. Noudata purkissa annettuja kuivumisaikoja ja pohjamaalaa myöhemmin toinen puoli.
Nyt maalaamaan!
Nyt voit aukaista sen sävytyn maalipurkin, jossa se IHANAN värinen maali odottaa. Kun on aika maalata oven reunat, eli ne kohdat, joihin mm. saranat tai lukko tulevat, hätäänny siitä, että muistitkohan sittenkään edes hioa näitä kohtia! Ainakaan maali ei tunnu tarttuvan näihin niin hyvin kuin muualle. Luota siihen, että hyvä siitä kuitenkin tulee, muutakaan et tässä vaiheessa oikein voi. Noudata taas kuivumisaikoja, maalaa ovi molemmin puolin ja uudestaan ja uudestaan. Mä maalasin sävytetyllä kalustemaalilla kahteen kertaan.
Ihastele lopputulosta!
Kuvaa ovea (ja prosessia matkan varrella) esim. Instagramiin ja toivo, ettei kukaan kyllästy samana toistuvaan sisältöön. Ihastele ovea, sillä se on IHANA! Sitten vaan ovi paikolleen ja voitkin nyt bongata kaikki ne kohdat, jotka maalasit vähän huonosti. Onneksi maalia on vielä jäljellä, niin voit kyllä vielä korjata virheesi. Sitten joskus kun jaksat.
Ja ta-daa, nyt sinulla on ehkä maailman ihanin ovi!


Rakastan tätä uutta näkymää, joka on vastassa, kun ulko-ovesta astuu meille sisälle! Juuri sopivan hassu, söpö ja ihana! Joskus myöhemmin on tarkoitus maalata tuo valkoinen seinä samalla harmaalla, jolla suurin osa meidän kodin seinistä on maalattu ja oven vasemmalla puolella oleva vaatekaapisto lähtee tuosta pois. Tykkään monista asioista meidän kodissa, mutta tuon tumman lattian olen mielelläni piilottanut mattojen alle. Nyt se alkaa tulla tiensä päähän (huh!), joten jossain vaiheessa on myös tarkoitus vaihtaa lattia. Löysin jo yhden ihanan lattiavaihtoehdon, josta tilasin meille mallin ja nyt jään odottelemaan onko se livenä yhtä ihana kuin kuvissa näytti! Ihan vielä lattiaremppa ei ole ajankohtainen, mutta haluan seuraavaksi tänne täydellisen lattian, joten vaihtoehtojen kartoitus on nyt alkanut, hah!

Ps. Jäätelöviirinauha on kesäkuisilta synttärikemuilta. Multa tuppaa jäämään tällaiset koristeet aina pysyviksi sisustusratkaisuiksi, koska en vaan malttaisi ottaa söpöjä koristeita pois!
Kivaa päivää!
IHAN HASSU MAALAUSIDEA – TAAS KERRAN!
Meidän makuuhuoneesta päin katsottuna meidän olohuone on mun mielestä aika söpö. Jos oltaisiin ostettu sohva uutena huonekaluliikkeestä, oltaisiin varmasti valittu joku toinen väri, mutta sohva on Tori-löytö, joten kankaan väri on juuri se mikä sohvassa sattui olemaan. Sohvan takana olevalla seinällä harmaa (Teknoksen ihana neutraali harmaa, jonka sävykoodia en nyt just muista) on meidän kodin seinien yleisväri ja tykkään kyllä siitä tosi paljon. Se ei taita siniseen tai vihreään, kuten monet harmaat taittavat ja tämä sävy sopii täydellisesti yhteen meidän kodin karkkisävyjen kanssa. Harmaa seinä ja harmaa sohva yhdessä olisivat kyllä sellaisenaan aika tylsän näköiset, mutta muulla sisustuksella ollaan saatu tästä kohdasta niin söpö, että näkymä on yksi mun lemppareista meidän kodissa.

Sitten jos kääntyykin katsomaan olohuoneesta meidän makuuhuonetta, on tämäkin näkymä kyllä ihan kiva, mutta JOTAIN söpöä ja vähän hassua juttua olen tähän kaivannut. Meidän vanhempien makuuhuone siirtyy remontin yhteydessä muualle ja nykyisestä makuuhuoneesta tulee tv-huone/vierashuone/pelihuone. Värimaailmaa ei olla vielä edes mietitty, mutta veikkaan, että jotain meidän tyylistä suloisen sinistä tai vihreää ehkäpä. Tai sitten seinät jäävät tuollaisiksi harmaiksi, jollaiset ne nytkin ovat. Olohuoneesta katsottuna pariovien viereiset seinät ovat harmaat ja molemmin puolin on valokuvakollaasit, joita rakastan! Niille seinille ei siis tehdä mitään.

JOTAIN tähän silti kaipaan ja sitten sain idean, joka on PAKKO toteuttaa! Haluan maalata nuo pariovet vaaleanpunaisiksi (sama Tikkurilan Pirtelö, jolla meidän eteisen seinäkin on maalattu)! En ehkä kestä miten ihana lopputuloksesta täytyy tulla!
Onneksi idea oli miehenkin mielestä kiva (huh!), mutta mies oli vähän epäileväinen sen suhteen saako tuollaisia väliovia maalattua nätisti. Ettei lopputulos ole kamala räpellys, joka on karmeita valumia ja epätasaisuuksia täynnä. Se on tietty mahdollista myös. Ovet voisi viedä jonnekin liikkeeseen ruiskumaalattavaksi, mutta se kuulostaa kamalan kalliilta (ei olla kyllä kysyttykään hintoja), enkä toisaalta kaipaakaan teollisen näköistä lopputulosta. Haluan myös pitää nämä sisustusideani maltillisen hintaisina, sellaisina pikkurahan diy-juttuina. Toki siistiltä ja nätiltä täytyisi näyttää.
Niinpä sain TOISENKIN idean! Voisin eka harjoitusmaalailla jonkin muun vähän helpomman (ja vähän vähemmän näkyvällä paikalla olevan) oven. Ihan sellaisen tavallisen välioven, jossa ei ole noita ikkunoita. Oikeastaan meiden eteisessä, josta on kulku kolmeen lastenhuoneeseen, onkin yksi ovi, joka suorastaan huutaa itseensä lilaa väriä! Jos siitä tulee tosi hyvä, uskallan varmasti ottaa nuo pariovetkin käsittelyyn. Ja jos siitä harjoitusovesta tuleekin ihan kamala, unohdan ehkä koko idean niistä vaaleanpunaisista pariovista (en ehkä silti pääse yli niistä!).
Kävin vähän Pinterestissä selailemassa ja löysin paljon värikkäitä ulko-ovia, mutta muutamia maalattuja väliovia myös, joten on joku muukin niiden kanssa onnistunut! Arvatkaa onko meille tulossa värikäs ulko-ovikin sitten aikanaan, hah!
Mitäs luulette, onko mun projekti hitti vai huti?