POIKKEUSARKIKIN VOI OLLA KIVAA

Olen tehnyt kotona töitä yli 8 vuoden ajan, joten tämä kotoilu on kyllä tavallaan ihan tuttua puuhaa. Mutta ei mekään olla koskaan ennen oltu KOKO perhe kotona, eikä varsinkaan aivan koko aikaa. Vanhaan arkeen kuului lasten harrastuksia, viikonloppuisia kylpyläkäyntejä ja leffareissuja, makkaranpaistoa yleisillä retkipaikoilla ja kaikenlaista huoletonta asiointia ihmismassojen keskellä. Nyt meidän arkea rytmittää oikeastaan vain esikoisen etäkoulu ja lainalasten kotilomat. Onneksi, sillä muuten tämä poikkeusarki tuntuisi varmasti vain loputtomilta sunnuntaipäiviltä.

Mutta kyllä tämä poikkeusarkikin voi olla ihan kivaa! Keräilin alle muutamia plussia ja miinuksia tästä uudesta arjesta.

Korona-arjen plussat ja miinukset:

PLUSSAA:

Unirytmi. Me ollaan aika aamu-unisia koko porukka ja on ollut ihanaa, kun ei ole tarvinnut heräillä ennen kukonpierua, eikä herätellä kuopusta aamuisin puolta tuntia päiväkotiin (true story!). Meillä lapset menevät nukkumaan 20-21 aikaan ja heräilevät usein siinä 8 aikaan. Myös mulle tämä rytmi on paras ikinä, sillä tykkään itse valvoa puolille öin ja virkeimmilläni olen, kun saan nukkua aamulla kahdeksaan. Tämä on ehkä parasta koko tässä uudessa arjessa!

Ollaan ulkoiltu yhdessä enemmän kuin aikohin! Vanhassa arjessa esikoinen oli usein omien kavereidensa kanssa menossa, joten varsinkaan arkisin ei välttämättä tullut ulkoiltua yhdessä. Toki ollaan aina tykätty retkeillä, mutta sellaista yhteistä arkiulkoilua ei olla harrastettu koululaisen kanssa aikoihin. Nyt tämän poikkeusarjen aikana ollaan ulkoiltu lasten kanssa aivan hurjan paljon yhdessä. Ollaan koluttu lähiseudun lenkkipolut, käyty iltaisin leikkimässä suljettujen päiväkotien pihoilla ja välillä autoiltu kaukaisemmille luontopoluille. Ihan parasta!

Pihaa tulee kerrankin laitettua! En ole mikään kovin innokas puutarhan hoitaja, mutta nyt on ollut mukava miettiä pihajuttujakin, että omassa pihassakin olisi mahdollisimman kiva viettää aikaa. Mies nikkaroi parhaillaan aivan superkivaa leikkialuetta (en malta odottaa, että siitä tulee valmis!) ja mulla on suunnitteilla kivoja juttuja kasvimaalle. Toivottavasti intoa riittää (siis mulla) myös loppukesälle, että ne kasvimaahommat tulee hoidettua loppuun asti.

Poikien yhteiset puuhat. Tämä poikkeusarki on saanut meidän lasten välille ainakin tuhat uutta yhteistä leikkiä ja puuhaa! Ovat lapset toki ennenkin yhdessä leikkineet, mutta nyt kun leikkikaverina on pääasiassa vain oma veli, on tämä varmasti lähentänyt lasten välejä entisestään.

Uudet puuhat. Nyt kun ei voi tehdä samoja asioita kuin ennen, on täytynyt keksiä uudenlaisia tapoja viettää vapaa-aikaa. Esikoinen toivoi, että tutustuttaisiin geokätköilyyn ja se on varmasti tulevan viikonlopun puuhalistalla.

Vanha arki tuntuu ihanalle! Vaikka tämä poikkeusarkikin on aika kivaa, niin nyt erityisesti arvostaa sitä vanhaa (tylsää) arkea. Toivottavasti voidaan vielä joskus palata siihen takaisin!

MIINUKSET:

Ei niitä hitaita ja kiireettömiä aamuja tullutkaan! Kuvittelin tämän poikkeusarjen aluksi, että nyt saadaan nauttia rakastamistani hitaista ja kiireettömistä aamuista. Mutta että saataisiin pidettyä jonkinlainen järkevä päivärytmi, on aamutoimet täytynyt tehdä aivan tavalliseen tahtiin. Ollaan yritetty aloittaa esikoisen etäkoulu viimeistään kymmeneltä (tätä voi käydä omaan tahtiin), joten aikaa aamukahvilla lorvimiseen ei oikeastaan jääkään hurjan kauaa, jos herää vasta kahdeksan aikaan.

Rahaa ei säästykään! Myös näin kuvittelin aluksi käyvän. Kun ei ole mitään viikonloppumenoja, eikä mitään muitakaan menoja viikottaisia ruokakauppakäyntejä lukuunottamatta, niin kuvittelin, että rahaa säästyy paljon. Nyt kun koko perhe syö kaikki ateriat kotona, menee ruokakauppaan rahaa paljon enemmän kuin ennen. Kaupasta tulee myös ostettua vähän erilaisia juttuja kuin tavallisesti, koska jotain hauskaahan tässä poikkeusarjessakin täytyy olla! Täältä kotoa myös löytyy jatkuvasti kaikkea laitettavaa, eli asioita, joita täytyy ostaa. Kuten vaikka televisioita, terassilautoja, hiekkalaatikoita ja muita tarpeellisia juttuja. Kaikkea myös saa nettikaupoista, joten joidenkin erikoiskauppojen kiinni meneminenkään ei ole saanut rahaa säästymään lainkaan.

Herkuttelu! Esikoinen joku päivä tuumasikin, että ”on siitä koronasta ollut jotain hyötyäkin: Nyt me saadaan paljon useammin jälkkäreitä!” Herkkuja on tullut syötyä aivan liikaa ja nyt täytyisi opetella tästä uudesta tavasta eroon. Varsinkin, jos tämä poikkeusarki kestää vielä kovin kauan!

Ikävä! Mun on ikävä aika monia juttuja siitä vanhasta arjesta. Siis kaikenlaista pientä, mitä ei silloin tullut oikein edes ajatelleeksi. Kuten vaikka sitä, että silloin saattoi aivan spontaanisti lähteä mihin vain piristämään omaa arkeaan ja nyt ne kaikki menot ovat kyllä kovin vähissä. Luontopoluilla tarpominen on kivaa, mutta kaipaisin kyllä jotain vaihtelua tähänkin huviin jo välillä.

Tiedän kuitenkin, että me ollaan aivan hurjan onnekkaita, kun saadaan olla kotona, eikä olla esimerkiksi päivittäin töissä ihmispaljoudessa, jossa tartuntariski olisi suuri. Ollaan pysytty terveinä ja sopu on säilynyt, vaikka ollaankin oltu näin tiiviisti samojen seinien sisäpuolella, heh.

Ja lopuksi vielä tuosta kuvien asusta. Asu on saatu kotimaiselta Neulomolta ja alaosana tässä IHANAT mustat Palma-culottesit ja mukavan rento ja kaunis Viola-t-paita. Asuin tässä asussa melkein koko pääsiäisen ja nyt vain odotan, että saan nämä pesusta ja voin kiskoa ne takaisin päälleni. Niin mukavat päällä ja aika ihanan näköisetkin!

Mitä plussia ja miinuksia teidän uudessa arjessa on? 

MATTO LAPSIPERHEEN KEITTIÖSSÄ

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Pari kuukautta sitten, kun meidän keittiöön tuli uudet tuolit, aloin haaveilla myös matosta ruokailuryhmän alle. Raahasin eteisen harmaan villamaton keittiöön ja sovittelin mattoa ruokapöydän ja tuolien alle. Matto näytti keittiössä aivan ihanalle ja teki ilmeen paljon kodikkaammaksi ja lämpöisemmäksi! Mutta villamattoa olisi ollut aivan järjetöntä jättää ruokapöydän alle, ainakaan perheessä, jossa on pieniä lapsia.

Kyselin Instagramissa onko matto keittiön ruokailuyryhmän alle ylipäätään aivan järjetön idea ja aika moni oli sitä mieltä, ettei matto voi mitenkään toimia lapsiperheen keittiössä. En kuitenkaan malttanut luopua mattonhaaveistani, vaan googlailin ja katselin erilaisia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä näkyy paljon kauniita juuttimattoja ja näitä näkyy myös keittiöissä. Sellainen olisi ollutkin aivan ihana, mutta toimii varmasti paremmin perheessä, jossa on vain aikuisia ruokailijoita, tai lapset ovat jo isompia. Lopulta kuitenkin löysin meille aivan täydellisen vaihtoehdon, maton joka on muovia! Miten loistavaa! Matto olisi helppo puhdistaa ihan vain pyyhkimällä, eikä edes ketsuppitahrat tarraisi välittömästi mattoon kiinni niin, ettei sitä saisi enää koskaan täysin puhtaaksi.

Matosta olisi ollut aivan ihania ja justiin meidän tyylisiä söpöjä värejäkin, mutta koska meidän keittiöön on tulossa myöhemmin värejä muualle, päädyin neutraaliin harmaaseen mattoon. Yllätyksekseni valikoima näistä muovimatoista oli todella runsas (kaikki vaihtoehdot löydät täältä)!

No mutta, haluattekos nähdä kuvia? Tällainen matto meidän keittiöön sitten tuli!

matto keittiöön

Tykkään matosta aivan hurjan paljon ja se on juuri sellainen kuin toivoinkin! Harmaa on kyllä värinä mukavan käytännöllinen, sillä se sopii sisustukseen, vaikka muut värit ympärillä vaihtuisivatkin. Tässä värissä eivät myös pienet tahrat näy niin helposti, kuin vaikka vaaleammassa matossa. Toisaalta materiaali on niin helposti puhdistettavissa, että luulen, ettei mattoon muutenkaan jää tahroja, kun ne vain puhdistetaan ajoissa pois.

Materiaalina muovi on sellainen, joka ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen, kun suunnittelee mattohankintoja, mutta keittiössä tuo materiaali on kyllä aivan loistava! Ainakin mä tykkään, että koti on helposti siivottavissa, enkä jaksaisi käyttää aikaa hankalan materiaalin puhdistamiseen. Tämä matto on myös tosi laadukkaan oloinen, eikä siitä kyllä ensimmäisenä edes huomaa, että se on muovia! Tosin laadusta kertoo ehkä sekin, ettei nämä Horredsmattan-muovimatot ole kaikkein edullisimpia, mutta juuri tällä hetkellä näistä on menossa kiva kampis ja matot ovat -20% alessa!

Elloksella on taas kivoja alekampiksia menossa, kannattaa kurkata tuonne Elloksen etusivulle, jonne kaikki voimassa olevat kampanjat on kerätty! Sieltä löytyy mm. koodi, jolla tilauksen kalleimmasta tuotteesta saa -30% alen. Kurkkaa lisää täältä!

Mukavaa päivää!

PÄÄSIÄISEN 2020 MATKAKOHTEET

Meillä alkaa tänään aivan OIKEA muutaman päivän loma ja matkakuume on jo korkealla. Matkatarjonta on tänä vuonna niin huikea ja kohteet toinen toistaan houkuttelevampia, että valinta tulee olemaan todella vaikea. Toisaalta aikaa on kyllä useampikin lomapäivä, joten saadaan varmasti mahdutettua pääsiäiseen useampikin kohde näistä uskomattoman kuuloisista matkakohteista!

Pääsiäisen 2020 matkakohteet:

LOS KEITTIÖ

Tämä kohde on erityisen suosittu lapsiperheiden keskuudessa. Kaunis ja monipuolinen kohde tarjoaa perheille yhdessäoloa ja makumatkoja maailman joka kolkkiin (ei kuitenkaan huonosti kypsennettyjä lepakoita!). Kohteen aamusta iltaan auki oleva perheravintola kokoaa perheet yhteen kerta toisensa jälkeen. Siitäkin huolimatta, että Los Keittiö on eniten reklamaatioita kerännyt kohteemme. Uskomme, ettei kohteessa kuitenkaan ole varsinaisesti mitään vikaa, vaan varsinkin perheiden nuorimmat jäsenet saattavat vain olla liian nirsoja, eivätkä osaa arvostaa tätä uskomattoman laadukasta kohdetta.

LA SAUNA

Tämä kylpylälomakohde sopii niin pariskunnille, kuin lapsiperheillekin. Allasosastolta (jossa ei ole ainuttakaan allasta) löytyy sauna ja kaksi suihkua. Halutessasi voit raahata allasosastolle Las Takapihalta lasten muovisen liukumäen, jolloin rauhallinen spatunnelma muuttuu hulvattomaksi vesihuvipuistoksi!

ST LASTENHUONE

Erikoisesta lattian peittävästä tilataideteoksesta tunnettu kohde on erityisesti perheiden suosiossa. Kohde tarjoaa loistavat mahdollisuudet monenlaisiin extremelajeihin, kuten esimerkiksi supersuosittuun Legopalikoiden väistelyyn. Voittaja on se, jonka jalkapohjiin porautuu vähiten pieniä ja teräväreunaisia Legopalikoita!

LAS TAKAPIHA

Las Takapiha yllättää monipuolisuudellaan. Kaunis keväinen maisema (haravoinnin tarpeessa olivine) nurmikoineen hurmaa niin perheet kuin pariskunnatkin. Loistavat urheilumahdollisuudet tarjoavat vaihtoehtoja eri tasoisille kuntoilijoille. La Trampoliini on ollut huomattavan suosittu ja tähän suosittelemmekin tekemään ennakkovarauksen. Otathan huomioon, että La Trampoliini ottaa vastaan yhden asiakkaan kerrallaan ja sääntöjen rikkominen saattaa aiheuttaa katkenneita raajoja ja nyrjähtäneitä nilkkoja. Rauhallisempaan menoon suosittelemme kohteen helppokulkuisia patikointireittejä. Aloittelijoille tarjolla on helpohko autotallin ympäri kiertävä kävelyreitti, kokeneemmille patikoijille suosittelemme talo + autotalli komboa.

Las Takapiha tarjoaa myös loistavat puitteet huvipuistojen ystäville, tämän takaa kohteesta löytyvä hurjaan kieputukseen yltyvä Le Keinu. Kohteesta löydät myös Etelä-Eurooppalaista tunnelmaa huokuvan terassin, jonka mukavilla tuoleilla voit lepuuttaa lomailusta rasittuneita jalkojasi.

GRAN KODINHOITOHUONE

Tässä kohteessa on vielä hyvin tilaa, sillä varauksia on tullut odotettua vähemmän! Kohdetta suositellaan erityisesti heille, jotka hakevat lomaltaan aktiviteetteja, eivätkä arvosta löhöilyä. Gran Kodinhoitohuoneessa pääset muunmuassa lajittelemaan, pesemään, kuivaamaan ja viikkaamaan, miten hulvattoman hauskan kuuloista! Kohteen aktiviteetit ovat käytössäsi aamusta iltaan, sopimuksen mukaan myös yöllä. Takaamme, että puuhaa riittää, eivätkä hommat täällä lopu IKINÄ! Kohdetta suositellaan erityisesti hosteltason omatoimimatkailijoille, tarjolla ei ole minkäänlaisia palveluita eikä mukavuuksia.

COSTA DEL OLOHUONE

Hemmottelua, kulttuuria, yhdessäoloa, ostoksia, rentoutumista. Tätä kaikkea tarjoaa Costa Del Olohuone, joka on kiistatta suosituin ja monipuolisin kohteemme. Tässä perheystävällisessä kohteessa voit valita runsaasta (Netflix)valikoimasta opastetun kiertomatkan lähes mihin tahansa merkittävään kulttuurikohteeseen tai luontomatkan harvinaisten eläinlajien pariin. Kohteessa pääset myös nauttimaan kattavasta elokuvatarjonnasta! Tarjoiluista vastaa Los Keittiöstä tuttu 247 työskentelevä kokki/tarjoilija/siivoaja.
Costa Del Olohuoneesta voit halutessasi suunnata ostosmatkalle La Nettiin, josta löydät takuuvarmasti aivan kaiken, mitä ikinä olit keksinytkään toivoa!

SANTA MAKUUHUONE

Kohde hurmaa asiakkaat rauhallisella ja rennolla tunnelmalla. Tämä kohde ei valitettavasti sovellu lapsiperheille, sillä Santa Makuuhuone ottaa tällä hetkellä vastaan vain täysi-ikäisiä matkaajia, sillä kohde haluaa tarjota erityisen rauhallisen ja HILJAISEN ympäristön vierailijoilleen.

Että sellaista olisi tälle pääsiäiselle tarjolla, joko lomatunnelma on korkealla?

karkkipurkki blogi