MUISTILISTA VAUVAN KANSSA ULKOMAILLE MATKUSTAVILLE

Meidän vauvan ensimmäinen ulkomaanmatka lähestyy, ja ajattelin tehdä pienen muistilistan vauvan kanssa matkustamista suunnitteleville. Tein tämän listan vähän sen perusteella, miten ollaan Veikon kanssa matkusteltu, mutta tätä voi kyllä soveltaa tämmöiseen pieneen autoretkeen Pohjoismaissakin, mikä meillä on edessä, ja toki voi soveltaa myös taaperon tai leikki-ikäisenkin kanssa matkustamiseen.

santorini

Lentäminen vauvan kanssa

Matkarattaat
Lentoyhtiöstä riippuen matkarattaat saa viedä joko lähtöportille, tai ne on jätettävä jo lähtöselvityksessä ruumaan menevien tavaroiden joukkoon. Jos saat ottaa rattaa lähtöportille, odottavat ne lennon laskeuduttua sinua heti koneen ulkopuolella. Jos taas rattaat laitetaan ruumaan jo lähtöselvityksessä, ne tulevat useimmiten muiden matkatavaroiden mukana matkalaukkuhihnalle, joskus ne löytyvät erikoismatkatavarahihnalta. Siltä varalta, että rattaat jätetään jo lähtöselvitykseen, kannattaa mukaan ottaa kantoreppu tai -liina, jos sellainen on käytössä. Usein lentokentiltä löytyy myös lainattavia rattaita, mutta nämä sopivat paremmin isommille lapsille, jotka istuvat jo kunnolla.

Turvatarkastus ja eväät lennolle
Useimmiten lapsiperheille löytyy oma turvatarkastus, tätä kannattaa ehdottomasti hyödyntää, ja välttää pitkät ja ruuhkaiset jonottelut. Turvamääräysten vuoksi turvatarkastukseta ei saa viedä yli 100ml nestepakkauksia, mutta vauvan ja pikkulasten ruuat ovat (yleensä) poikkeus. Voit siis pakata käsimatkatavaroihin lennon aikana vauvan tarvitsemat eväät, esim. maitopurkkeja ja soseita, mutta varaudu, että joudut turvatarkastuksessa avaamaan ja maistamaan näitä. Itse olen joutunut maistamaan ainakin tuttipullon sisältöä (kämmenselältä), sekä avaamaan ja maistamaan muutamasta pussisoseesta.

Tarvikkeet käsimatkatavaroihin
Eväiden lisäksi käsimatkatavaroihin kannattaa pakata tietenkin tarvittava määrä vaippoja ja kosteuspyyhkeitä. Myös vaihtovaatteet vauvalle (ja itsellesi!) kannattaa ottaa mukaan, isommille vauvoille myös leluja ja muuta pientä puuhaa (naposteltavaa!) matkaviihdykkeeksi.

santorini

Kohteessa

Vauvan ruokailu ja muut päivittäistarvikkeet
Mieti kohteen mukaan, otatko ruuat mukaan jo Suomesta. Veikon ollessa yhdeksän kuukauden ikäinen me matkustettiin Santorinille, mikä ei ole varsinainen lapsiperhekohde, ja raahattiin mukanamme koko kahden viikon sosetarve. Vauva söi tuolloin imetyksen ohella soseita, ja vaikka me niitä kotona kokattiin, oli matkalle ainut vaihtoehto ottaa kaupan valmissoseita. ”Meidän rannalta” tai parista isommasta kaupungista missä käytiin, ei vavoille löytynyt kuin paria laatua hedelmäsosetta, kolminkertaiseen hintaan mitä Suomessa myydään, joten soseet kotoa kannettuna tuli tarpeeseen (meillä ei ollut hotellissa keittomahdollisuutta).
Myös vaipat me otettiin tuolloin mukaan Suomesta, ja niitä me jouduttiin vipoina päivinä hakemaan kaupasta lisää, superkalliita minipakkauksia.
Mun mielestä soseet ja vaipat ei haittaa ruumaan menevässä matkalaukussa ollenkaan, ja takaisin tullessa on matkalaukussa kivasti tilaa ostoksille, haha!

Liikkuminen
Me ollaan aina otettu Suomesta mukaan omat rattaat (paitsi viime talven jenkkireissulle, josta ostimme matkarattaat), mutta lisäksi kannattaa miettiä, onko kantorepulle tai -liinalle tarvetta. Esim. tuolla Santorinilla oli paikkoja, jonne rattaiden kanssa olisi ollut täysin mahdoton päästä (pitkiä rappusia siellä täällä saaren korkeuserojen vuoksi) joten kantoreppu oli todella tarpeen. Jos vuokraat kohteessa auton, selvitä myös voitko vuokrata turvakaukalon tai -istuimen vai otatko senkin mukaan Suomesta.

Majoitus
Mieti mitä haluat majoitukselta, riittääkö, että olette koko perhe yhdessä ja samassa huoneessa, vai haluatteko jatkaa illan viettoa lapsen mentyä nukkumaan, jolloin erillinen makuuhuone olisi tarpeellinen? Syöttekö kaikki ateriat ravintoloissa, vai haluatteko kokkailla osan omassa keittiössä?
Me löydettiin pari vuotta sitten Budapestin matkalle aivan täydellinen hotelli lapsiperheen tarpeisiin, jossa oli erillinen makuuhuone, iso tilava olohuone ja oma keittiö. Huone oli myös varusteltu mm. syöttötuolilla ja korillisella leluja. Useimmiten kuitenkin parhaatkin lapsiperhehuoneet tarkoittavat pikkuisen normaalia tilavampaa huonetta parisängyllä ja vuodesohvalla. Siksipä suosittelen kurkkaamaan Airbnb:n valikoiman! Airbnb:llä tavalliset ihmiset vuokraavat omia kotejaan (tai varsinaisia loma-asuntoja) matkustajille. Meillä oli viime vuonna Amerikassa Airbnb:n kautta vuokrattu (neljälle aikuiselle ja yhdelle lapselle) ihana kaksikerroksinen asunto kolmella makuuhuoneella, kahdella kylppärillä jne, ja hinta oli varsin kilpailukykyinen hotelleihin nähden.
Itse pidän omaa keittiötä isona plussana, sillä vaikka me tavataan syödä ruuat reissuilla ravintoloissa, on vauvan tai pienen lapsen kanssa tosi kätevää kokkailla aamu- ja varsinkin iltapalat ”omassa kodissa”.

santorini

Muuta huomioitavaa

Passi
Kaikki lapset vauvasta lähtien tarvitsevat ulkomaille oman passin. Poikkeuksena Pohjoismaat, joiden sisällä niin lapset kuin aikuisetkin matkustavat ilman passia (aikuiset tarvitsevat mukaansa jonkin henkilötodistuksen, esim. ajokortin)

Eurooppalainen sairasvakuutuskortti
Euroopan sisällä matkustaessa mukana kannattaa olla Eurooppalainen sairasvakuutuskortti. Kortti tilataan jokaiselle perheenjäsenelle Kelasta, ja se on ilmainen. Tuolla kortilla saa EU-maissa julkisen terveydenhuollon samaan hintaan, mitä se maksaa paikallisillekin. Pohjoismaissa matkustaessa korttia ei tarvita.

Matkavakuutus
Ennen lähtöä kannattaa tarkistaa, että matkavakuutus on voimassa, tai hankkia sellainen jos sitä ei vielä ole. Meillä on kotivakuutukseen liitetty matkavakuutus, joka on aina voimassa koko perheelle, eikä sitä tarvitse erikseen ennen reissua hankkia.

Varsinkin lasten kanssa matkustaessa mä olen supervarmistelija, teen listoja hyvissä ajoin ja koitan miettiä tarkkaan kaikki huomioon otettavat jutut. Tämmöinen kilometrin pituinen lista kuulostaa ehkä jollekin turhan tarkalta, mutta mun mielestä ihan paras ohjenuora lasten kanssa matkustamiseen, jonka olen kuullut, on: Jos jokin voi mennä pieleen, se todennäköisesti myös menee pieleen. Ja koska olen luonteeltani superoptimisti, ei tuo ohje kuulosta mun korvaan mitenkään negatiiviselta, vaan on ainoastaan muistutus siitä, että kun matkan suunnittelee hyvin ja huolella, voi itse reissun ottaa rennolla mielellä!

Matkan sujuminen on varmasti myös paljon lapsesta kiinni, meille on osunut pari kappaletta suht hyvin matkoilla viihtyvää tapausta, ja meidän kokemuksesta vauvan tai pienen lapsen kanssa matkustaminen on helppoa ja mukavaa, kun vaan kohteen valitsee oikein. Oikeastaan, mitä pienempi lapsi, sen helpompaa (ja halvempaa, alle kaksivuotiaat kun matkustavat lentokoneessa vanhemman sylissä, ja alle kolmevuotiaat pääsevät lähes kaikkiin huvipuistoihin ilmaiseksi).

Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Omia vinkkejä saa antaa kommenttiboxissa!

EI SE SITÄ AINAKAAN KOTOA OPPINUT!

Se oli ihan tavallinen arkipäivä, aurinko paistoi ulkona, kokkailin meille keittiössä lounasta ja kolmevuotias touhuili omiaan olohuoneessa, kun olkkarista yhtäkkiä kajahti kirkkaalla kolmevuotiaan äänellä, ”Ai taakeli!”


Mun omaan arkiseen puhekieleen kirosanat sopivat yhtä hyvin kuin ketsuppi kermakakkuun, eikä miehelläkään ole tapana viljellä voimasanoja lapsen kuullen. Ja jos nyt joskus puhetta tuleekin vähän väritettyä kirosanoilla, ei tuo kyseinen ainakaan kuulu meidän vanhempien sanavarastoon. Niinpä kiiruhdin olkkariin tenttaamaan, että mitä sinä oikein äsken sanoit, mistä ihmeestä olet sellaisen sanan kuullut? Tiedätkös, että se on aika hölmö sana, niin ei kyllä kannata enää sanoa. Onko joku kerhossa sanonut niin? Tiukasta tenttaamisesta huolimatta lapsi ei oikein osannut antaa vastauksia, vähän epävarmasti vaan nyökytteli, että kerhossa varmaan juu.

Jatkoin matkaani takaisin keittiöön ruokapatojen ääreen, kun potkaisin varpaani kipeästi lipaston kulmaan, ”Ai saakeli!” kajahti huuliltani kuin tykin suusta. Niinpä niin, ei se sitä ainakaan kotoa oppinut… 

Mites teillä, onko suuta pitänyt pestä saippualla, omaa tai lasten?


PLAYTRAY, YKSI VAUVA-ARJEN HELPOTTAJISTA

Nyt kun ihan pikkuvauva-aika alkaa olla takanapäin, on monet arkea helpottavat tarvikkeetkin vaihtuneet toisenlaisiin. Tripp Trapp tuoliakin on tuunailtu tähän hetkeen sopivammaksi, kun muutama viikko sitten vaihdettiin siihen kuuluva vauvakaukalo isompien vauvojen turvakaareen ja selkätukeen.

Samoihin aikoihin, kun istuin muutettiin tavalliseksi syöttötuoliksi, me saatiin MaxPlaylta Tripp Trapp tuoliin sopiva Playtray tarjotin, ja nyt muutaman viikon testailun jälkeen voin sanoa, että tämä on ihan must have hankinta Tripp Trapp syöttötuolin käyttäjille!

Playtray on superhelppo laittaa paikoilleen, tarjotin vain nostetaan ja liu’utetaan tuolin selkänojaan kiinni, tosi helppo siis myös irroittaa pesua varten. Meillä tosin tähän mennessä on riittänyt kostealla pyyhkiminen, mutta voin kuvitella, että pian on edessä ne ajat, kun tarjottimen saa ruokailun päätteeksi harjailla tiskialtaassa puhtaaksi.

Kun vauva käyttää Playtrayta, säästyy ruokapöytä pieniltä teräviltä lusikaniskuilta, ja ruokapöydän voi kattaa muille ruokailijoille normaaliin tapaan. Ainakin meidän vauvalla on melko ulottuvaiset ja ehtiväiset pikkusormet, jotka helposti käväisevät myös naapurin lautasella, haha!

Bongasin muuten Lapsellista-blogista kivan alekoodin MaxPlaylle, mikä on voimassa vielä tänään torstaina, joten käykääs nopskaa nappaamassa koodi sieltä!

Löytyykös joltain Playtray? Mitä olette tykänneet?

Yhteistyössä MaxPlay