IMETYKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET

Meillä jatketaan esikoisen vauvavuodelta hyväksi havaitulla tavalla, eli elellään vauvantahtisesti ja ruokitaan vauvaa ainoastaan äidinmaidolla. Keräilinkin muutamia omakohtaisia plussia ja miinuksia, mitä koen täysimetyksellä olevan.

PLUSSAT

+ Vauvan eväät kulkevat aina matkassa mukana ja maito on heti valmista tarjoiltavaksi, ilman, että sitä tarvitsee erikseen lämmitellä

+ Vauva saa tankata masuunsa juuri sen verran maitoa, kuin hän itse haluaa. Toisella kerralla enemmän, toisella vähemmän, mutta aina juuri sen verran mikä vauvasta sillä kertaa tuntuu sopivalta. (Edellyttäen toki, että maidontulossa ei ole ongelmaa)

+ Ruokaillessaan äidin rinnalla, saa vauva tankata itseensä maidon lisäksi myös läheisyyttä, ihan niin paljon kuin haluaa ja vastavuoroisesti saman hellyyshetken saa myös äiti.

+ Imetys auttaa palautumaan synnytyksestä, myös kartutettujen raskauskilojen osalta! Tuskin milloinkaan muulloin voi herkutella huoletta ja samalla laihtua.

+ Rintamaidosta vauva saa paitsi tarvitsemansa ravintoaineet, myös tärkeitä suoja-aineita, mistä on etua aikuisikään saakka!

+ Imetys on taloudellista, ekologista ja hygieenistä!

MIINUKSET

– Vauvan eväät kulkevat aina äidin matkassa, joten myös vauvan olisi suotavaa pysytellä äitinsä lähistöllä, eikä äiti näin ollen pääse kovin helposti irtautumaan vaikkapa tuikitärkeään ripsihuoltoon

– Varsinkin imetyksen alkutaipaleella voi maidon riittävyys aiheuttaa epävarmuutta, sillä toisin kuin tuttipullossa, tississä ei ole mitään mittaria, mistä voisi eväshetken päätyttyä tarkistaa monta millilitraa maitoa vauva sai masuunsa.

– Välillä maitoa saattaa tulla melkoisella paineella, mikä saattaa aiheuttaa kiusallisia tilanteita, mikäli vauvaa ruokkiessa vahingossa kastelee pöytäkumppaninsa maitosuihkulla…

– Mikäli vauva reagoi masukivuilla tai muilla oireilla, saattaa äiti joutua luopumaan lähes elintärkeistä ruoka-aineista, kuten suklaasta!

– Imetysdementia. Täytyykö tästä edes mainita enempää… Viime aikoina on tullut mm. keiteltyä kahvia ilman puruja ja ajettua lähikaupan pihaan, kun olisi pitänyt viedä lapsi kerhoon. Vanhasta muistista (jos se nyt pelaa oikein..) kuitenkin tiedän, että saan aivoni takaisin tuossa vauvan yksivuotissynttäreiden tienoilla, hahah!

Tällä hetkellä suositellaan täysimetystä, kunnes vauva on kuuden kuukauden ikäinen ja sen jälkeen osittaista imetystä vielä vuoden ikään saakka. Meillä on menty näiden suositusten mukaan, koska ne ovat olleet meille sopivia. 

Jokainen kuitenkin tekee omat ratkaisunsa. Jollekin sopii imetys juuri suositusten mukaan, toinen jatkaa imetystä vielä taaperovuosiin asti, ja joku taas turvautuu pulloruokintaan heti synnytyslaitokselta asti.

Mitenkäs teillä?

Vaikka aiheena oli imetys, niin kuvituksena ei ole tissikuvia, vaan maailman suloisin maitosuu, jonka taidan pian saada unenlämpöisenä tuhisijana syliini tankkaamaan maitoa ja läheisyyttä.

Ps. Sain juuri Booztilta viestiä, että -15% lisäalea on jatkettu keskiviikkoon asti, eli koodilla 15XTRA saa jo alennetuista tuotteista -15% lisäalen, kun ostaa aletuotteita vähintään 118 eurolla. Aleprossathan ovat nyt aika huikeita, osassa merkeissä (Racoon, Ebbe, Phister&Philina) jopa -70%!

Sis. mainoslinkin

BAD HAIR DAY JA -74,5% ALEVINKKI LASTENVAATTEISIIN!

Viikonloppuna tein taas retken vaatehuoneeseeni, ja kävin läpi Veikon vanhoja vauvavaatteita.   Rakkaudella ja huolella valittuja vaatekappaleita säilöttiin aikanaan mahdollisen pikkusisaruksen varalle, kaikkein suloisimmat ja muistojen täyteiset pikkuvaatteet on arkistoitu muistojen laatikkoon. Toisaalta kätevää, että vauvalle on vaatetta jemmassa enemmän mitä pikkumies ehkä tarvitsisikaan, mutta toisaalta maku on vuosien varrella muuttunut (3 vuotta on aika pitkä aika säilyttää vaatteita seuraavalle käyttäjälle…) ja osa vaatteista joutaa suoraan kirpparikasaan.

Ihanaa on myös, kun saan vihdoin purkaa tuota muovilaatikkovuorta vaatehuoneestani, mutta samalla niiiin haikeaa, että tällä kertaa pieniä vaatteita ei enää säilötäkään, vaan ainoastaan tärkeimmät jäävät muistoksi, loput jatkavat matkaa muille käyttäjille…

Hauskoja muistoja tulvii mieleen tuota vaatejemmaa penkoessa. Tämän bad hair day pipon olen ostanut Lontoon Harrodsilta kun odotin Veikkoa. Tuo reissu me aloitettiin Edinburghista, jossa jokaisen aamun aloitin tilaamalla aamiaispaikasta riippumatta, full scottish breakfast, ja siitä tulikin ihan vitsi, että Veikko varmaan jo syntyessään tilailee skottilaisia aamiaisia. Täytyy sanoa, että pojalle kyllä maistuu pekoni varsin hyvin, aina harvoin kun sitä on tarjolla, mutta kukapa nyt ei pekonista tykkäisi, hahah!

Ja sitten pari hyvää alevinkkiä, joista ensimmäinen varsinkin on aika super!
Booztilla on mm. Racoonia, Ebbeä ja Phister & Philinaa nyt -70% alella, ja viikonlopun -15% lisäalea on jatkettu, eli käyttämällä koodia 15XTRA saa vielä -15% lisäalennuksen kun ostaa aletuotteita yli 118 eurolla! Eipä noilla prossilla enää juuri hintaa lastenvaatteille jää! Kivoilla aleprossilla löytyi muitakin merkkejä, Reimaa -60% ja Moloa -30-40% alella ja tosiaan näistäkin saa vielä tuon lisäalen koodia käyttämällä.

Babyshopissa on myös alet loppusuoralla ja aleprosentteja on kasvatettu monissa merkeissä! The BRAND -50-70% alella, Molon haalarit -40% jne… Kantsii kurkata koko valikoima Babyshopin verkkokaupasta.

Mukavaa alkanutta viikkoa!


Sis. mainoslinkkejä

KOKO PERHEEN NETFLIX-VINKKI

Meillä on ollut tänään ihana suojakeli ja saatiin vähän vaihtelua puistoiluille ja pulkkailuille kun päästiin rakentelemaan kaikenlaista lumesta. Ensin pyöräytettiin takapihalle lumiukko meitä katselemaan olkkarin ikkunasta ja sen jälkeen tehtiin pikkuinen lumilinna. Ja pitihän lumilinnassa tupaantuliaisetkin pitää, pillimehulla skoolaten!

Pihaleikkien jälkeen posket punaisina voi hyvällä omalla tunnolla lösähtää hetkeksi sohvalle pötköttelemään ja tässä tuleekin yksi koko perheen Netflix-vinkki.

Huomenna alkaa Netflixissä uusi mielenkiintoinen sarja lapsille, kun Shrekistä tuttu Saapasjalkakissa aloittaa seikkailunsa.

Shrek-elokuvat on ihan mun lemppareita, ja ne löytyykin meiltä dvd-levyinä, mutta vielä me ei olla Veikon kanssa niitä katsottu, kun mielenkiinto ei ihan pitkiin elokuviin vielä riitä. Lyhyemmät pätkät liimaa sohvannurkkaan toistaiseksi paremmin, joten ajateltiinkin huomenna katsoa yhdessä tuota Saapasjalkakissaa. Siitä kerroinkin jo pojalle ja vähän aikaa sitten kävi kyselemässä, että ”äiti koska me katsotaan sitä saapaskoiraa” hahah! 

Saapasjalkakissan seikkailut (The Adventures of Puss in Boots) on Netflix-alkuperäissarja, jonka viisi ensimmäistä jaksoa julkaistaan Netflixissä 16. tammikuuta.

Sarjassa seikkailee Shrek-elokuvista tuttu Saapasjalkakissa, joka on maailman kuuluisin karvainen aarteenetsijä mystisessä San Lorenzon kaupungissa. Kun Saapasjalkakissa vahingossa rikkoo kaupunkia suojelevan luomuksen, ei riitä, että hän taistelee tunkeutujien ja rosvojen loputonta armeijaa vastaan. Hänestä pitää tulla legenda.


Sarjan on tuottanut Netflixille DreamWorks Animation, ja huomenna julkaistavalle viidelle jaksolle on jatkoa luvassa myöhemmin tänä vuonna.

Jokos teillä odotetaan Saapasjalkakissan seikkailuita?

Ja nyt saa ilmiantaa omat Netflix-lempparit, mitä te tykkäätte katsoa Netflixistä?