Bongasin joskus joulun alla hyvästä alesta MiniQ:sta ihanan Aarrekidin pöllöbodyn. 70cm body alkaa olla jo ihan pidettävä, ja siinä on kivasti kasvunvaraa, ettei jää ihan heti pieneksi.
MiniQ:sta ei löytynyt paidoista enää Veikon kokoa, mutta kun Aarrekidin omassa verkkokaupassa alkoivat alet, naputtelin tilaukseen isoveljellekin oman pöllöpaidan.
Veikolle olenkin aika maltilla ostanut alevaatteita, kun kokoa 104cm meiltä aikas hyvin löytyy, ja se menee vielä pitkään. Pitää vähän jättää tilaa uusien mallistojen ihanuuksillekin, hahah!
Aarrekidillä muuten menee nämä koot tasasentein, ja Veikolle tilasin paidan 110cm koossa, kun en arvannut enää sata senttistä ottaa. Koko on melko reilu, mutta ihan pidettävä ja parempi tietty vähän iso kuin heti alkuunsa nafti.
Niin söpöt, vai mitä?
HEI, OLEN KOLME KUUKAUTTA!
Minä olen nyt kolme kuukautta! Tänään on siis oikea juhlapäivä, ja sen kunniaksi, vai pitäisikö sanoa, sillä tekosyyllä, äiti leipasi mansikkapiirakan.
Kotona minua on kuvailtu hyväntuuliseksi vauvaksi. Vaikka tykkäänkin olla eniten sylissä, viihdyn pieniä hetkiä omissa oloissakin lelujeni parissa.
Olen saanut pikkuista rytmiä tähän elämääni. Aamulla olen pikkuisen aikaa hereillä, vähän syön ja sitten lähden päikkäreille. Nukun ulkona vaunuissa tai sisällä äitin ja isseen sängyssä muutaman tunnin aamupäiväunet. Loppupäivän olen hereillä ja torkuttelen vähän vuoronperään, kunnes on aika mennä yöunille. Ennen nukkumaanmenoa tankkailen maitoa samalla kun äiti katselee televisiota, niin jaksan sitten nukkua koko yön aamuun asti. Äitini on ihan hassun innoissaan näistä unenlahjoistani öisin, sillä olen jo useana yönä nukkunut yhdeksän tuntia heräämättä välillä. Joskus kyllä saatan heräillä kuuden tunnin jälkeen vähän syömään, ja jatkan sitten taas unia.
Yöt nukun vanhempien sängyssä, äitin kainalossa, sillä se vaan on ihan paras paikka. Joskus minut laitetaan pinnasänkyyn nukkumaan, mutta huomaan sen kyllä yleensä aika nopskaa, ja karjaisen heti, että minut nostetaan sieltä pois!
Minä saan herkutella äidinmaidolla, aina kun vaan itse haluan, ja olenkin kasvanut tällä huikealla ruokahalulla tosi hyvin! Isoveljeni muuten on kertonut minulle, ettei hän tykännyt vauvana ollenkaan äidinmaidosta. Taitaa kyllä puhua vähän höpöjä, en usko moista ollenkaan! Se on muuten ihan paras isoveli ikinä! Puhuu minusta aina tosi nätisti, käy välillä vähän silittelemässä ja pusuttelemassa ja auttaa äitiä minun hoitamisessa.
Suklaasta saan aivan hirvittäviä mahanpuruja, mutta onneksi äiti viimein älysi lopettaa sen suklaan mutustamisen, niin minun on paljon parempi olla. Se hölmö luuli ensin, että masuvaivat johtuvat kahvista, vaikka syypäänä oli koko aika suklaa. Nyt se on onneksi ollut jo kuukauden ilman suklaata, ja vaikka se välillä käveleekin wiener nougatin kuvat silmissään, niin minun ei tarvitse kuin väläyttää hurmaava hymyni, niin se unohtaa suklaat kokonaan!
Kuukausi sitten painoin jo melkein viisi kiloa, puolisen kiloa enemmän, mitä isoveljeni saman ikäisenä. Uusimmista mitoista ei ole kyllä hajuakaan, mutta eiköhän nekin selviä aikanaan kun käydään taas neuvolatätiä moikkaamassa. Se on ainakin varmaa, että kasvanut olen, vaatteista käytän jo kokoa 62cm ja masuni on ihanan pyöreä.
Tykkään höpötellä ja kujerrella kaikenmoista. Kerran isoveljeni riemastuikin, sillä hän luuli, että puhun samaa kieltä naapurin vauvan kanssa!
Minkäslaisia ikätovereita sieltä ruutujen takaa löytyy?
PARASTA JUST NYT
Supersankarit ja pikkulegot, Veikon tämän hetken ykköslempparit.
Syksyllä vauvan synnyttyä Veikko sai isovelilahjaksi ekat pitkään toivomansa isojen poikien legot, ja sittemmin kokoelma on karttunut niin mummin, vaarin, kummien kuin joulupukinkin avustuksella.
Aluksi legot tiesivät puuhaa äitille ja isseelle, kun meitä värvättiin legojenkasauspuuhiin. Nykyään samat legot antavat äitille pienen hetken aikaa puuhailla omia juttujaan, kun lapsi keskittyneesti ohjeita seuraten kasailee itse legojaan.
Hassu tapa on ollut, että legoja kasataan ja valmiiksi saatuan ne samantien puretaan, ihan vain sen takia, että saman kasailun voi aloittaa jälleen alusta uudelleen. Ehdotin yhtenä päivänä, että Veikko kasailisikin legoja omaan huoneeseensa hyllyn päälle, ja siitä innostuneena on pojan huoneeseen pikkuhiljaa kerääntynyt pienoinen legokylä, jossa palomiehet ja supersankarit tekevät yhteistyötä sulassa sovussa.
Pikkulegojen ohella toinen iso hitti tällä hetkellä on supersankarit, varsinkin Hämähäkkimies, ja vähän kyllä Batmankin. Meillä seikkailee lähes päivittäin pikkuinen Hämähäkkimies erilaisissa puuhissa, kurkkaa lisää Instagramista (@annikakarkkipurkki) tai Karkkipurkin Facebookista ;)
Netflixistä löytyy muuten monenlaista katseltavaa pienemmille ja isommille legofaneille (uusimpana The Lego Movie), mutta meillä arvatenkin katsellaan juuri sopivan mittaista, parinkymmenen minuutin kestävää Lego: Marvel Super Heroes: Maximum Overload ohjelmaa. Jos samassa yhdistyy kaksi lempparia, legot ja supersankarit, niin onhan se nyt ihan huippua!
