Kaupallinen yhteistyö: Ellos
Tämä on juuri sitä vuodenaikaa, kun osa lenkkeilee lyhythihaisissa ja toiset ovat kaivaneet jo pipotkin esiin. Kuulun ehdottomasti niihin jälkimmäisiin, hah.
Palelen helposti, mutta tykkään toki ulkoilla syksyllä ja talvellakin, joten ulkoilukamppeiden on oltava kunnossa. Olen etsinyt jo viime syksystä asti täydellistä pitkää ja lämmintä parkaa syysulkoiluun ja tässä se nyt on! Nimensäkin mukaan ”Perfect parka” ja tää on IHANA!
Ai niin, tähän väliin kerron, että koodilla ANNIKAOCT22 saa tilauksen kalleimmasta normaalihintaisesta tuotteesta -33% alen ja ale- ja kampanjahintaisista tuotteista -5% lisäalen! Koodi on voimassa lokakuun ajan ja sitä voi käyttää kerran/ asiakas. Koodi käy yli 500 tuotemerkkiin!

Tilasin takin ihan vain ulkoilua varten, mutta takin saapumisen jälkeen en olekaan pitänyt MITÄÄN muuta takkia, sillä tää on vaan niin paras kaikkeen. Käytän usein leggareita ja mekkoja tai tuninkoja (näissäkin kuvissa päällä) ja tällainen pitkä takki on juuri paras tällaisten asujen kanssa.
Takki on tuulenpitävä, vettähylkivä ja hupun voi halutessaan irroittaa. Ja sivuilla on jättimäiset taskut, joihin mahtuu ulkoillessa koko tarvittava omaisuus! Mitoitus on mielestäni aika reilua. Käytän yleensä kokoa 36, mutta takin otin koossa 34 (koska mulla on muutkin saman merkin takit sitä kokoa) ja koko on kyllä ihan täydellinen!
Tästä vihreästä takista on jo monet koot loppu, mutta samaa takkia löytyy myös mustana ja punaisena.

Kun kelit tästä vielä viilenevät, tarvitaan kerroksia alle. Elloksella oli tosi kivan näköisiä merinovillavaatteita naisille. Mulla on tähän samaan sarjaan musta merinovillakauluri, mutta haluan kyllä viimeistään talveksi myös merinovillahousut ja -paidan, jotka voi pukea alimmaksi kerrokseksi. Näihin merinovillavaatteisiinkin käy tuo alekoodi ANNIKAOCT22, eli tilauksen kalleimmasta tuotteesta saa -33% alen!

Elloksella oli nyt menossa monia kivoja kamppiksia. Esim. lasten ulkoiluvaatteita oli jopa -40% alessa! Me juuri viikonloppuna soviteltiin lasten kanssa viime talven toppavaatteita, joista onneksi suurin osa oli sopivan kokoisia tulevallekin talvella. Jotain kuitenkin puuttuu ja lisäksi jokaiselle lapselle on ostettava uudet talvikengät. Seuraavaksi ajattelin tutkia Elloksen kenkävalikoimaa, sillä siellä oli myös hurjan hyviä alennuksia! (Ja koodilla ANNIKAOCT22 saa myös aletuotteista -5% lisäalen!)


Ai että, kyllä nyt kelpaa ulkoilla syksyn tuiskuissa! Takki löytyy täältä, pipo täältä.
Ja kertauksena vielä:
Koodilla ANNIKAOCT22 tilauksen kalleimmasta normaalihintaisesta tuotteesta -33% ale, alennetuista ja kampanjahintaisista tuotteista -5% lisäale. Koodi on voimassa lokakuun ajan ja sen voi käyttää kerran/ asiakas. Käy naistenvaatteiden lisäksi myös muihin Ellos-valikoiman tuotteisiin, eli myös lasten- ja miestenvaatteisiin, sekä sisustustuotteisiin. Koko valikoiman löydät täältä. Ja koodi käy todellakin yli 500 tuotemerkkiin!
Ps. tätä IHANAA pitkää untuvatakkia löytyy myös vielä ja siitäkin saa -5% lisäalen tuolla koodilla!

Mukavaa viikkoa!
IHANIEN ASIOIDEN LISTA
En varmasti ole ainoa, jota maailmantilanne välillä ahdistaa. Keksisin heti sata kurjaa asiaa aina Euroopan turvallisuustilanteesta inflaatioon tai energiakriisiin, mutta päätinkin laatia ihanien asioiden listan. Sillä juuri kaikkea ihanaa, piristävää ja lohdullista ainakin mä kaipaan nyt elämääni!
♥ Taco. Ollaan eletty nyt koirallista arkea jo kohta kolme kuukautta ja ollaan kyllä kaikki niin onnellisia, että Taco tuli meille. Esikoinen juuri miettikin, että millaistahan elämä edes olisi ilman Tacoa!
♥ Neulominen. Muistin juuri, että MÄHÄN innostuin viime syksynä neulomisesta ja opettelin mm. youtube-videoiden avulla luomaan silmukoita, heh. En kyllä aio jättää tuota innostusta vain yhteen syksyyn, vaan etsin puikot ja langat ja laitan taas kutimet heilumaan. Viime vuonna puikoilta tipahteli kaulureita ja ehkä tänä syksynä saan valmiiksi pipon, josta koko innostus sai alkunsa, hah!
♥ Juhlat! Meillä osuu syksyyn aina useat juhlat ja se jos mikä piristää arkea ja vie ajatuksia muualle. Ja koska aina on hyvä syy pienille kemuille, ajateltiin tänän viikonloppuna viettää Tacon puolivuotissynttäreitä! Viime viikolla vietettiin poikien tuplasynttäreitä ja ensi viikolla onkin kuopuksen kaverikemujen aika (ja liuta muitakin juhlia on jo tiedossa!).
♥ Syksy. Rakastan tällaista värikästä, sateetonta ja lämmintä syksyä. Tää syksy on ollut jotenkin erityisen kaunis ja on ollut IHANAA kulkea koiran kanssa metsälenkeillä. Toivottavasti tätä kestää vielä kauan, ennen kuin ne loppusyksyn synkät ja sateiset kelit alkavat (tai toivottavasti ei alakaan, vaan siirryttäisiin suoraan pakkaskeleihin).
♥ Arki. Kesä oli ihana, mutta loppukesästä jo vähän odotin alkavaa syksyä ja uudenlaista arkea. Ekat viikot meni vähän kaikenlaisessa hässäkässä, kun totuteltiin taas koulurytmiin, aloiteltiin kesän jälkeen harrastuksia, oli vanhempainillat ja kaikkea muuta. Mutta nyt arki rullaa ihanan vaivattomasti. On juuri sopivasti omaa aikaa, perheaikaa ja kaikenlaista aikaa.
♥ Lomahaaveet. Esikoisella on jatkuvasti matkakuumetta, eikä se varsinaisesti ole auttanut mun oloa, sillä matkakuumeilen kyllä itsekin. Olisi ihanaa lähteä syksyiseen Disneylandiin tai pitkästä aikaa vaikka Lontooseen, kun lapsetkin ovat jo isompia. Löhölomailija en ole, mutta jokin sopivasti aktiivinen ja samalla rento loma olisi ihana! Mitään lomareissua ei kyllä nyt oikeasti ole suunnitteilla aivan lähikuukausille, mutta onneksi voi jo suunnitella ja haaveilla tulevista reissuista!
♥ Koti. Olen aina tykännyt pastellisävyistä sisustuksessa, mutta tänä syksynä olen erityisen paljon kaivannut jotain söpöä ja piristävää kotiin. En kyllä ole tainnut kovinkaan paljoa mitään uutta ostaa (niitä olohuoneen printtejä ja joitain yksittäisiä koristetyynyjä lukuunottamatta), vaan iloinnut kaikesta jo olemassa olevasta ihanasta, jota meidän kodista löytyy. Keväällä tilatut pastellisävyiset astiat hymyilyttävät päivittäin ja miehen kesällä maalaama lilan värinen vaatekaappi makuuhuoneessa ilahduttaa edelleen.
♥ Kännykän off-nappi! Myönnän, että en ole vielä uskaltanut käyttää, mutta pidin jo (melkein) yhden päivän mittaisen uutispaaston! Maailman tapahtumat kiinnostavat ja haluan tietää kaiken (oleellisen), mutta samaan aikaan lähes pelkät kurjat uutiset kuormittavat ja saavat mielen harmaaksi. En usko, että jään mistään tärkeästä paitsi, vaikka vähentäisinkin uutisten seuraamista. Ainakin kaiken omaan elämääni vaikuttavan kuulen varmasti tarvittaessa muutakin kautta.

Ihanaa päivää!
JOTAIN UUTTA JA IHANAA OLOHUONEESEEN
Mulla on itselleni sellainen sisustussääntö, ettei meillä saa olla yhtään valkoista seinää. (No ihan en ole tätä noudattanut, sillä joitain yksittäisiä valkoisia seiniä kyllä löytyy, hah). Meillä on paljon valkoisia kalusteita ja mun mielestä valkoiset kalusteet tulevat paremmin esiin ja näyttävät kauniimmilta, kun niiden taustalla oleva seinä on jonkin muun värinen kuin valkoinen. Eteisen yksi seinä on kuin mansikkapirtelö ja keittiössä ikkunaseinä on maalattu minttujäätelön väriseksi. Mutta muuten meillä on useimmat seinät maalattu neutraalin harmaiksi. Mun oma värimaailma on valko-harmaa-pastellinen. Rakastan juuri näitä sävyjä!
Mutta aivan samoin kuin en pidä valkoisista kalusteista valkoista seinää vasten, on mun mielestä meidän harmaa sohva näyttänyt vähän tylsältä harmaata seinää vasten. Aikaisemmin meillä oli harmaan seinän edessä vaaleanpunainen sohva, mutta kun päivitettiin sohva jättimäiseen kuuden hengen sohvaan, ei väriä voinut valita, sillä sohva ostettiin käytettynä Torista. Niinpä päätin ratkaista asian laittamalla jotain tuolle tyhjälle, isolle, harmaalle seinälle.

Ensin mietin jotain suurta taulua. Koitin jopa maalata sellaista itsekin, sillä miten vaikeaa muka voisi olla maalata abstrakti värikäs taulu? No, aika vaikeaa. Taulusta tuli kamala!
Mietin myös jotain ryijyä, mutta kaikki olemassa olevat ryijyt olivat aivan toista värimaailmaa meidän kodin kanssa. Ehkä sellaisen olisi voinut teettää, samoin kuin sen ison taulunkin.
Mutta sitten sain päähäni ajatuksen taulukollaasista, enkä enää miettinyt mitään muita vaihtoehtoja! Toki ensin mietin onko tällainen taulukollaasi olohuoneessa vähän hassu. Että pitäisikö seinällä olla jotain vähän vakavampaa ja aikuismaisempaa. Mutta sekunnin pohtimisen jälkeen päätin, että tällainen sopivan hassu ja ihanan värinen kollaasi on juuri eniten meidän tyylinen ja meidän kotiin sopiva. Vähän hassuahan täällä kaikki muutenkin on.

Selailin printtejä muutamasta eri verkkokaupasta ja ihastuin heti tuohon ihanan väriseen Frida-printtiin. Sen halusin keskelle ja tuon printin ja meidän kodin värimaailmaan mätsäten valitsin sitten muut printit.
Kohta mallailinkin taulukollaasia meidän olohuoneen lattialla ja mies sitten ystävällisesti toteutti jälleen mun vision ja nakutteli taulut seinälle. Ja ai että miten ihana tuosta seinästä tuli!

Sohvan vastakkaisella seinällä meillä on vastaavanlaiset (mutta isommat) taulukollaasit, mutta niissä kehyksissä on valokuvia. Tällaisia printtejä (tai mitään tauluja) meillä ei ole ollutkaan seinillä ollenkaan. Vaan nyt kyllä tekisi mieli hankkia jonkinlainen taulu myös makuuhuoneeseen ja keittiön seinällekin sopisi mainiosti pieni kolmen taulun kollaasi, heh.
(Ja kun näistä jo Instagramin puolella kyseltiin, niin nämä printit Poster Storesta ja Deseniolta ja kehykset Rustasta)

Mukavaa viikkoa!