ÄLYLUKKO, ARJEN PELASTUS

Kaupallinen yhteistyö: Pindora

Luulen, että aika moni koulun aloittanut lapsonen on saanut tänä syksynä ensimmäisen oman kännykän ja oman kotiavaimen. Pienten koululaisten koulupäivät loppuvat usein aivan hurjan aikaisin, jolloin monet vanhemmat ovat varmasti vielä töissä.

Olen siitä onnekas, että kotona työskentelevänä olen voinut olla lähes aina meidän koululaista kotona odottamassa, kun lapsi on pyöräillyt koulusta kotiin. Lapsi sai ekaluokalla kännykän (tämä toi turvaa mm. koulumatkoille, mutta nyt isompana on toki tärkeä väline pitää yhteyttä kavereihin), mutta omaa kotiavainta ei ole tarvinnut antaa lapselle vieläkään. Mun mielestä on ollut mukavaa, että ollaan voitu laittaa koulupäivien jälkeen yhdessä välipalaa ja jutella päivän kuulumisista.

Toki mullakin on välillä sellaisia työhön liittyviä menoja, jotka osuvat juuri siihen aikaan, kun lapsi on palaamassa koulusta kotiin. Tällöin ollaan laitettu vara-avain lapsen reppuun (ja jännitetty, että pysyyhän se tallessa), mutta joskus käy niinkin, että jokin meno saattaa tulla aivan yllättäen, ja silloin ei lapsella olekaan avainta mukanaan.

Tällaisiakaan tilanteita ei tarvitse murehtia enää ollenkaan, sillä meidän kotiin asennettiin kotimainen Pindora älylukko! Käytännössä me ei tarvita avaimia enää ollenkaan, sillä lukko aukaistaan kännykkään syötettävällä PIN-koodilla. Nerokasta!

pindora

Miten älylukko asennetaan?

Ihan aluksi luodaan tili Pindoran hallintapaneeliin, eli määritellään oma käyttäjätunnus ja salasana. Tämän jälkeen otetaan älylukko pakkauksesta ja käynnistetään se On-nappulasta. Sen jälkeen yhdistetään laite pakkauksen ohjeiden mukaan oman kodin wifi-verkkoon. Nyt laite on periaatteessa käyttövalmis, enää täytyy asentaa se oveen!

Älylukon asentaminen oveen on myös tosi helppoa, sillä mitään ruuveja tai työkaluja ei lukon asentamiseen tarvita. Pakkauksessa tulee mukana kaikki älylukon asentamiseen tarvittavat jutut, eli vahvoja tarroja, joilla lukko tulee oveen kiinni, sabluuna, jonka avulla oveen tulevat tarrat asennetaan oikeille kohdille ja ovenkarmiin tuleva magneettitunniste. Käytännössä siis sabluuna asetetaan pakkauksen ohjeen mukaan oveen, tämän jälkeen oveen kiinnitetään tarrat, sabluuna otetaan pois, kiinnitetään magneettitunniste ja älylukko naksautetaan paikoilleen.

Kun älylukko on kiinnitetty oveen, kirjaudutaan omilla tunnuksilla Pindoran hallintapaneeliin, jossa asennus viimeistellään. Siellä mm. kysytään millainen lukko ovessa on, jonka mukaan älylukko osaa aukaista oven. Hallintapaneelissa pääsee myös luomaan omia PIN-koodeja, joilla oven saa auki.

Ihanan helppoa ja nopeaa!

Miten älylukko toimii?

Älylukko ”nukkuu” suurimman osan ajasta. Kun oven haluaa auki, mennään nettiselaimessa omaan PIN-koodinäkymään, jonne syötetään oma PIN-koodi. Tämän jälkeen oveen koputetaan kolmesti, tämä herättää älylukon ja lukko aukeaa.

Aika helppoa!

Älylukon nukkuminen tekee siitä vaikean hakkeroida, sillä lukko ei jaa signaalia jatkuvasti ympärilleen, vaan ainoastaan silloin, kun se on koputtamalla herätetty. Oven ulkopuoleltahan ei huomaa, että kodissa on älylukko, vaan ulkopuolelta lukko on aivan tavallisen näköinen.

PIN-koodeja voi luoda jokaiselle perheenjäsenelle omansa, ja oven voi avata myös etänä! Etänä oven avaaminen on kyllä monessa tilanteessa myös kätevää ja halutessaan voi luoda myös kertakäyttöisiä PIN-koodeja!

Hallintapaneelista näkee aina reaaliaikaisesti milloin ovea on avattu. Tämä on mun mielestä tosi kätevää, sillä näin voi esimerkiksi helposti tarkistaa onko koululainen tullut koulusta sovitusti kotiin. Tämän juuri eilen tarkistin (oli tullut kotiin!), mutta harmillisesti laitteen hallintapaneelista ei voi tarkistaa onko lapsi tehnyt myös läksyt ja syönyt välipalan (ei ollut, mutta oli kyllä pelannut kännykällään ja katsonut televisiota), heh.

Laite siis rekisteröi aina oven avaamisen, mutta tunnistaa myös murtautumisyritykset. Meidän kodissa on erillinen hälytysjärjestelmä, mutta jos sellaista ei ole, on tuo murtautumisyritysten tunnistaminen mun mielestä hyödyllinen ja turvallisuudentunnetta tuova ominaisuus.

Aika huippua on myös se, että Pindora älylukko on kotimainen! Älylukko on saanut avainlippu- ja Design from Finland merkin.

älylukko

Miten älylukko helpotti meidän arkea?

Meidän perheessä älylukko on ratkaissut aika monta ongelmaa. Tärkein on juuri se tilanne, että jonkin yllättävän menon takia kotona ei olekaan ketään silloin, kun koululainen palaa kotiin. Lapsella on aina kännykkä mukana, mutta ei koskaan kotiavainta, koska sellaiselle olisi niin harvoin tarvetta. No, nyt avaimelle ei ole tarvetta enää ollenkaan, koska oven voi avata omalla kännykällä. Vaikka lapsi sattuisi unohtamaan oman PIN-koodinsa, voi oven avata lapselle etänä, joten ei ole pelkoa, että lapsi jäisi oven ulkopuolelle.

Toinen ongelma on ollut vara-avain! Nyt voin tunnustaa, että meillä on ollut aikaisemmin vara-avain piilotettuna ulos. Huh. Toki meidän kotona on myös hälytysjärjestelmä, joten pelkällä avaimen löytämisellä ei meidän kodissa kovin pitkään voisi hääräillä. Silti vara-avaimen ulkona pitäminen on tuntunut aika hölmölle, mutta meillä ei asu sukulaisia lähellä, eikä olla haluttu vaivata esimerkiksi naapureita tällä asialla. Nyt tämä vara-avainongelma poistui myös, sillä vara-avaimelle ei enää ole onneksi tarvetta.

Kun meidän pojat oli vauvoja, kävi meillä säännöllisesti siivoaja (parhaita arkea helpottavia päätöksiä koskaan!). Silloin siivousfirmalla oli avain meidän kotiin. Enää meillä ei ole käynyt siivoaja vuosiin, mutta aina silloin tällöin esimerkiksi ennen isompia juhlia ollaan ostettu satunnaista siivouspalvelua. Koska siivous on tosi satunnaista, ei ole järkevää antaa siivousfirman säilytettäväksi meidän kodin avainta, eikä sellaiselle olisi enää tarvettakaan, koska tarvittaessa voisi luoda kertakäyttöisen PIN-koodin, jolla ovesta pääsisi sisään.

Toisinaan muulloinkin meillä on ollut tilanteita, jolloin ovi olisi pitänyt saada auki silloin, kun me ei olla itse oltu kotona.

Älylukko on tuonut myös turvallisuudentunnetta, kun enää ei tarvitse miettiä, että onko avaimet varmasti mukana (siis mulla!) tai pysyykö lapsella avain tallessa.

Ollaan oltu kyllä hurjan tyytyväisiä päätökseen ottaa älylukko käyttöön!

pindora

Alekoodi!

Jos kiinnostuit älylukosta, niin ilokseni voin kertoa, että sain jaettavaksi mukavan alekoodin! Koodilla karkkipurkki10 saa -10% alennuksen älylukosta tämän kuun loppuun asti. Älylukon voit tilata täältä.

Olisi myös mukava kuulla millaisia arjen ongelmia älylukko ratkaisisi teidän kodissa, tai onko teillä jo älylukko käytössä?

pindora älylukko

Mukavaa viikkoa!

TÄMÄ TOPPATAKKI PELASTI TALVEN JA NYT NÄITÄ SAA TAAS!

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Rakastan näitä lämpöisiä syyspäiviä, jolloin ulkona saa liihotella lähes kesävaatteissa. Vaikka aamuisin alkaakin olla jo syksyisen kirpakkaa, on päivisin ilmassa vielä ripaus kesää jäljellä.

Ja kaikesta tästä huolimatta ajattelin tänään puhua vähän toppatakeista. Ja juuri niistä kaikkein lämpöisimmistä.

Arvaattekos miksi horisen toppatakeista juuri tänään, aurinkoisena ja lämpöisenä syyspäivänä?

No siksi, että tätä viime talven hittitakkia saa taas (ja tällä hetkellä takki on -20% alessakin!)

Mähän tilasin viime talvena itselleni tämän ehkä maailman mukavimman toppatakin, eli nilkkamittaisen untuvatakin, joka on aivan älyttömän lämmin ja ihana! Ja juuri kun ehdin syksyllä vinkata tästä muillekin, myytiin takki salamana loppuun. Nyt tätä aivan samaa takkia on tullut taas myyntiin, joten jos viime talvena jäit ilman, kannattaa nyt iskeä takkiin kiinni! *Edit. Mustasta takista on jo useat koot loppu, mutta ruskeasta on vielä kaikkia kokoja jäljellä!

Mä ostin takin alunperin sillä ajatuksella, että se päällä olisi ihana seisoskella vaikka leikkipuistossa, sillä takin sisällä ei takuulla tarvitsisi värjötellä. Loppujen lopuksi tästä tuli varmasti mun viime talven eniten pidetty takki, sillä pidin tätä lähes kaikessa muussakin menossa, koska takki oli vaan niin mukava! Takki pelasti myös monet kiireiset talviaamut, sillä saattelin usein erään eskarilaisen taksille niin, että kiskaisin yöpaidan päälle vain tämän pitkän takin (ja korkeavartiset talvikengät), eikä kukaan varmasti arvannut, etten ollut pukenut vielä päivävaatteita päälle, heh!

pitkä untuvatakki

Tätä takkia löytyy taas mustana, joka mullakin on ja valkoisena, jota myös viime talvena oli myynnissä. Uutena värinä on tullut ruskea, joka on myös tosi kivan näköinen! Kaikenlaisia muitakin kivoja takkiuutuuksia on jo tullut tulevaan talveen, keräsin tähän alle mun omia suosikkejani. Kaikki takit löydät täältä.

1. Tämä se on! Juuri se toppatakki, joka pelasti mun viime talven. Maailman mukavin ja lämpöisin! Tällä hetkellä takista löytyy vielä hyvin kokoja ja takki on nyt -20% alessa!

2. Vaikka tuossa mun viime talven lempparitakissa onkin jujuna juuri tuo nilkkoihin asti yltävä pituus, on tällainen polveen asti tuleva takki myös aivan ihana ja varmasti lämmin. Toki tätä ei voi sujauttaa yöpaidan päälle, mutta useimmiten kai alle puetaankin ihan tavalliset päivävaatteet, hah! Tässä takissa on mun mielestä tosi kaunis sävy ja mukavaa vaihtelua kaikille mustille takeille. Tämä untuvaparkatakki löytyy täältä.

3. Myös Vilalta löytyy pitkä musta takki. Tämäkin takki on untuvalla täytetty, joten takki lämmittää varmasti myös paukkupakkasilla.

4. Polvimittaista untuvatakkia saa myös mustana. Tämä on kyllä takuuvarma valinta ja jos talveen haluaa hankkia vain yhden takin, voisi tämä olla juuri se.

5. Pumaltakin löytyy polvimittainen musta takki.

6. Pitkää untuvatakkia löytyy myös ruskeana ja valkoisena. Kaikista väreistä löytyy vielä kokoja ja takki on -20% alessa nyt.

Lisää ihania talvitakkeja (ja syystakkeja toki myös!) löytyy täältä.

Mukavaa päivää!

TÄMÄN TAKIA ARKI ON KIVAA JUST NYT

karkkipurkki

Loma on tietenkin aina ihanaa, mutta varsinkin kevään poikkeusolojen ja lasten superpitkän viiden kuukauden loman (koululaisella toki osa tästä oli etäkoulua) jälkeen paluu ihan tavalliseen arkeen tuntuu kyllä erityisen mukavalle.

Tämän takia arki on kivaa just nyt:

Viikonloput

Nyt taas viikonloput tuntuu viikonlopuille! Superpitkän loman aikana arkipäivät ja viikonloput sekoittuivat ihan kokonaan ja lopulta kaikki päivät tuntui melko samanlaisilta. Mun mielestä on mukavaa, kun tavallinen arki tuli rytmittämään meidän viikkoja ja viikonloput tuntuu taas aivan erityisille.

Uudet alut

En tiedä käykö muille näin, mutta mulle kaikki tällaiset uudet alut, kuten nyt lukuvuoden aloitus (uusi vuosi jne) tuovat aivan uudenlaista intoa kaiken uuden aloittamiselle. Mullehan nämä on siis aina näitä samoja juttuja, yritän TAAS lopettaa sokerin syönnin (aargh!), yritän liikkua enemmän (tässä oon kyllä jo aika hyvä, jee!), mutta kiva kuitenkin, kun uutta intoa näihin taas löytyy.

Arkirytmi

Lasten kanssa parasta on rutiinit ja rytmit! Mullahan on siis kesälläkin ollut jääkaapin ovessa meidän lomarytmi aikatauluineen, eli siitä on voinut katsoa milloin meillä syödään, milloin ulkoillaan, milloin katsotaan telkkaria jne, hah! Ei sitä toki ole tarvinnut niin tarkasti noudattaa, jos on tuntunut siltä, että noista ajoista halutaan poiketa, mutta (pienten) lasten kanssa tällaiset toistuvat rytmit vaan toimii yleensä tosi hyvin. Niinpä tuntuukin kivalle saada koulun, eskarin ja lasten harrastusten myötä taas uudenlainen arkirytmi meidän päiviin ja viikkoihin.

perheblogi

Harrastukset

Varsinkin tänä syksynä tuntuu superkivalle, että lasten harrastukset taas alkoivat. Keväällähän ainakin meidän lapsilta (ja varmasti muiltakin) jäi harrastukset koronan vuoksi kokonaan tauolle. Toivottavasti tilanne ei tänä syksynä pahene niin, että harrastukset(kin) joudutaan taas keskeyttämään.

Oma aika

Koska teen töitä täällä kotona, jää mulle aikaa omille jutuille, kun lapset ovat koulussa ja eskarissa. Toki kotona on tällöinkin meidän lainalapset, mutta mies jakaa tällä hetkellä arkea mun kanssa täällä kotona, joten aamupäivisin mulla on aikaa tehdä sellaisia asioita, joita en muuten päivän aikana ehdi tehdä. Jospa nyt saisin käytyä loppuun kesällä aloittamani Myynninmurtajat-verkkokurssin!

Mukava arki

Arki on kivaa myös siksi, että kaikki on vaan aika hyvin just nyt! Oon löytänyt juuri ne (työ)jutut, joita haluan tehdä ja karsinut ylimääräiset ja kuormittavat hommat pois. Arki tuntuu juuri sopivalla tavalla helpolle just nyt.

Mukavaa viikkoa!