Rakastan joulua ja kaikkea siihen liittyvää! Päätettiin aloittaa jouluvalmistelut NYT ja viikonlopun ohjelmassa onkin pystyttää meidän ihana lumikuorrutteinen joulukuusi olohuoneeseen. En malta odottaa, että saadaan kaikki kauniit koristeet kuusen oksille roikkumaan.
Joulupuuhat aloitettiin jo askartelemalla joulukortteja. Miten ihana ja taianomainen tunnelma tuleekaan näitä jouluisia juttuja puuhastellessa.
Suomalaiseen Kirjakauppaan oli tullut aivan valtava valikoima erilaisia jouluaskartelutarvikkeita ja meinasin vähän seota noiden hyllyjen edessä. Niin paljon kaikkea ihanaa! Kahmin ostoskoriini omat lempparini, eli sellaisia jouluaskartelutarvikkeita, joita yhdistelemällä olisi HELPPOA tehdä lasten kanssa joulukortteja. Ja aika hyvin onnistuinkin, sillä näitä kortteja askarrellessa ei taidettu tarvita saksia ollenkaan ja aivan ihania kortteja saatiin aikaan.
Nappaa siis alta vinkit todella helppoihin itse tehtyihin joulukortteihin, joita voi tehdä vaikka lasten kanssa yhdessä.
Näistä porokorteista tuli kyllä mun lempparit!
Suloiset ja simppelit porokortit valmistuvat nopeasti ja helposti. Korttipohjien lisäksi näihin tarvitaan vain sarvien muotoisia tarroja tai koristekuvioita. Punaiset pienet pompom-pallot sopivat hyvin neniksi näillä vekkuleille poroille. Yksinkertaiset nappisilmät voi piirtää ohuella mustalla tussilla. Mustavalkoisista muototarroista löytyi juuri sopivia jouluilon toivotuksia, joita osaan kortteihin liimattiin.
Mun mielestä askartelu on hauskaa, mutta oma kärsivällisyyteni ei kyllä riitä mihinkään kovin monimutkaisiin askarteluhommiin. Siksi tällaiset valmiit askartelukuviot on mun mielestä aivan superkäteviä, sillä näitä käyttämällä saa tosi kivoja joulukortteja aikaan pienellä vaivalla. Askartelutarvikkeita löytyy Suomalaisen Kirjakaupan verkkokaupasta ja toki myymälöistä myös.
Nyt on ensimmäiset jouluaskartelut tehty ja sitten päästäänkin miettimään mitä seuraavaksi askarreltaisiin. Viime jouluna me tehtiin lasten kanssa pieniksi muistamisiksi läheisille piparmintun tuoksuisia joulusaippuoita. Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, mutta niitäkin oli aivan superhelppo tehdä vain paria ainesosaa yhdistelemällä!
Halloweenit on nyt vietetty (kurpitsat kyllä edelleen irvistelemässä ulko-oven edessä), joten tästä onkin hyvä siirtyä seuraavaksi joulujuttujen pariin. Marraskuu ei ole mun lemppari, mutta RAKASTAN joulua!
En malttaisi odottaa, että saadaan joulukuusi olohuoneeseen, kaikki ihanat kausivalot ulos, ensimmäiset joulutortut paistettua ja glögit juotua. Ja juustot! Juustot kuuluu tähän ällöttävän pimeään vuodenaikaan! Ei tämä marraskuu taida sittenkään ihan hullumpi olla.
Jouluhommat ollaan aloiteltu jo valitsemalla jokaiselle mieleinen joulukalenteri. Mä päädyin pitkän ja vaikean päätöksen jälkeen salmiakkikalenteriin, vaikka sipsikalenteri olisi kyllä kuulostanut aika ihanalle myös. Lapset löysivät kauppojen valikoimista lempparinsa, paitsi esikoinen, joka toivoi ties miten monetta kertaa, että teen itse lapselle joulukalenterin, josta tulee Pokemon-keräilykortteja.
Tällainen Pokomen-korttikalenteri on kyllä munkin mielestä tosi kiva, sillä jokaisesta luukusta löytyy takuuvarmasti mieluinen ylläri, eikä tästä kerry mitään turhaa krääsää. Vaikka lapsi tietääkin, että luukuista tulee Pokemon-kortteja, on tietenkin jännittävää odottaa millaisia Pokemon-kortteja minkäkin päivän luukusta tulee.
Tämä joulukalenteri on aivan superhelppo tehdä! Tähän tarvitaan vain niitä Pokemon-kortteja (ostin kaksi mini tin boxia, yksikin olisi riittänyt, jos muutamaan luukkuun olisi laittanut kortin sijaan vaikka karkin), kirjekuoria (esim. pienet pussit käy myös) ja numerotarroja (näitäkään ei tietty pakosti tarvitse olla, jos kirjoittaa numerot tussilla kuoriin). Lisäksi mulla oli narua, johon kirjekuoret lopuksi ripustin.
Mulla oli kortteja enemmän kuin joulukalenterissa on luukkuja, joten joistain kuorista löytyy kaksi korttia, joistain yksi. Kuoriin liimasin numerotarrat ja tein reijittimellä reijät kirjekuorien kulmiin. Lopuksi solmin kirjekuoret naruun kiinni, jolloin koko systeemin voi ripustaa johonkin esille. Narukaan ei ole välttämätön, sillä kuoret voi laittaa miten ikinä vain keksiikään esille.
Superhelppoa ja tää joulukalenteri on takuulla mieleinen. Samaa ideaa voi tietty soveltaa mihin tahansa keräilykorttisarjaan. Tällaiset kalenterit on mun mielestä kivoja, joista ei kerry turhaa krääsää, vaan yllärit voi sujauttaa keräilykansioon (tai lelukalenterien lelut jäävät leikkeihin).
Me ollaan nyt aika valmiita kaikenlaiseen jouluhössötykseen. Tänä viikonloppuna kerätään kurpitsat ja luurangot takaisin kaappeihin ja aletaan pikkuhiljaa laittamaan joulujuttuja esille. IHANAA!
Mitä laittaa tarjolle halloweenkemuihin? Meillä on herkuteltu muun muassa salmiakkisella silmämunakakulla, ällöttävillä matokupeilla ja syöjänsä mokaamaan saavilla mokapaloilla. Herkullisen kuuloista, vai mitä?
Nappaa alta ällöttävät, hurjat ja herkulliset vinkit halloweenin herkkupöytään!
Kaikki herkut ovat helppoja (osa superhelppoja ja nopeita) valmistaa ja toki asiaan kuuluvasti melko karmivan näköisiä. Hurjista ulkomuodoistaan ja nimistään huolimatta kaikki nämä ovat oikeasti tosi herkullisia!
Hirviödonitsit
Okei. Tämän helpompaa halloweenherkkua ei olekaan! Tarvitset:
Donitseja
Karkkihampaita irtokarkkiosastolta
Syötäviä sokerisilmiä (näitä löytyy nykyään isompien ruokakauppojen valikoimasta)
Mä olen ostanut tähän kaupan paistopisteeltä suklaadonitseja, mutta mitkä tahansa muutkin donitsit toki käyvät. Donitsin keskelle asetellaan tekarit aka karkkihampaat, yläosaan syötävät silmät ja ta-daa, hirviödonitsi on valmis! Sitten vain donitsit herkkupöytään mulkoilemaan. Uskallatko maistaa?
Muumionakit
Tarvitset:
Nakkia
Croissanttaikinaa purkissa (voitaikina käy myös)
Syötäviä silmiä + elintarvikeliimaa silmien kiinnittämiseen
Leikkaa croissanttaikinasta ohuita suikaleita ja kieputtele nakin ympärille. Paista uunissa, kunnes taikinasuikaleet vaikuttavat kypsille. Anna jäähtyä ja kiinnitä syötävät silmät elintarvikeliimalla (löytyy ruokakauppojen leivontaosastolta). Tarjoile sellaisenaan tai dippikulhoon laitetun ketsupin kanssa (koska ketsuppi jos mikä sopii halloweeniin!).
Syöjänsä mokaamaan saavat Mokapalat
Tämä halloweenherkku syntyi viime vuonna kuopuksen kovasti fanittaman Yökoulu-kirjasarjan myötä. Yhdessä kirjassa yökoululaiset leipovat mokapaloja kartuttaakseen luokkaretkikassaa. Mokapala on kuin mokkapala sillä erotuksella, että mokapala saa syöjänsä mokaamaan! En tiedä oliko näillä meidän mokapaloilla moista vaikutusta, mutta hauskoja (köh.. siis hurjia!) nämä ainakin olivat.
Nämä voi tehdä perinteiselläkin kuorrutuksella, mutta näissä meidän mokapaloissa on musta lakukuorrute.
Mokapalat
4 kananmunaa
2,5 dl sokeria
200 g leivontamargariinia
2 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi mikrossa (tai kattilassa) ja lisää voisulaan kylmä maito. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita kananmuna-sokerivaahtoon voisula-maitoseos ja kuivat aineet. Sekoita varovasti ja kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia ja anna jäähtyä.
noin 10 Kick lakupötköä tai jotain muuta lakutoffeeta
n. 1-1,5 dl kermaa
Sokerisilmiä, strösseliä, valkosuklaata
Pilko lakutoffee kattilaan ja kaada kerma sekaan. Lämmitä niin kauan, kunnes lakutoffee on sulanut kerman sekaan. Sekoita, kunnes seos on tasaista ja levitä mokapalojen päälle.
Koristele mokapalat sokerisilmillä ja strösseleillä ja piirrä halutessasi suut sulatetulla valkosuklaalla.
Ällöttävät matokupit
Tarvitset:
Suklaamoussea
Suklaakeksejä
Matokarkkeja irtokarkkiosastolta
Meidän matokupeissa on pohjalla kaupan suklaamoussepakkauksesta parissa minuutissa pyöräytetty suklaamousse, mutta viitseliäämmät voivat toki valmistaa suklaamoussen kokonaan aivan itse (tai sitten kiireisemmät kokkaajat voivat oikaista ja laittaa pohjalle esimerkiksi valmista suklaavanukasta). Päälle rouhitaan suklaakeksejä mullaksi ja matokarkit asetellaan mullan sekaan luikertelemaan. Syö jos uskallat!
Kammottava silmämunakakku jäätelöstä
Tämä kakku oli IHANA! Ja näyttävästä ulkomuodostaan huolimatta helppo valmistaa.
Tarvitset:
Oreo-keksejä 1 pkt
Voita noin 50 g
Salmiakkijäätelöä 2 litraa
O’hoj Lakritsikastiketta (muukin ehkä käy, mutta tämä kovettuu kauniisti kakun päälle)
Silmämunakarkkeja
Tee näin:
Murskaa keksit monitoimikoneessa tai laita keksit muovipussiin ja kauli ne murusiksi. Sekoita keksimurut huoneenlämpöiseen voihin.
Vuoraa irtopohjavuoka (tämä kakku on tehty 18 cm irtopohjavuokaan) leivinpaperilla ja painele keksimuruvoiseos vuoan pohjalle. Lusikoi pehmennyttä salmiakkijäätelöä noin puolet vuokaan ja töräytä lakukastiketta jäätelön päälle. Lusikoi loput jäätelöstä vuokaan ja painele varovasti tasaiseksi. Peitä vuoka kelmulla ja laita pakkaseen.
Ota kakku pakkasesta juuri ennen tarjoilua ja koristele lakukastikkeella ja kammottavilla silmämunilla. Tarjoile heti.
Laiskan kokkaajan hämähäkkikakku
Loppuun vielä yksi naurettavan helppo ja nopea vinkki. Lakupatukoilla hämähäkiksi tuunattu mutakakku!
Tarvitset:
Mutakakku
Lakupatukoita
Tähän tuskin tarvitsee ohjettakaan, mutta näin se menisi: Ota mutakakku pois pakkauksesta ja asettele tarjoilulautaselle. Tee kakusta hämähäkki laittamalla lakupötköt jaloiksi ja leikkaamalla lakusta sopivat silmät ja hurjat torahampaat. Vie puolessa minuutissa valmistunut luomuksesi tarjolle!
Meillä jo kovasti odotellaan viikonloppua, että saadaan kattaa pöytään ällöttävät halloweenherkut ja laittaa esille kaapissa odotelleet hämähäkinseitit, muovihämähäkit ja muut kammottavat teemaan sopivat rekvisiitat. Sen verran malttamattomia ollaan oltu, että irvistelevät kurpitsalyhdyt ovat säikytelleet ulko-oven edessä jo muutaman päivän ajan, heh!