KESÄMENOKUUME!

Karkkipurkki blogi

On varmasti aika selvää, että viihdyn hyvin kotona. Siirsin mun työt kotiin lähes kymmenen vuotta sitten (whaat?!), kun esikoinen syntyi. Ja kun muutama vuosi sitten ryhdyttiin päivystäväksi sijaisperheeksi, tarkoitti se myös sitä, että jatkossa oltaisiin aika tiiviistikin kotona. Kun lapset tulevat suoraan kriisitilanteesta päivystävään sijaisperheeseen, on lasten hyvä antaa rauhassa tutustua ja asettua ja vasta vähän myöhemmin voidaan sitten humputella kaikenlaisissa kivoissa paikoissa. Vaikka ei sekään toki aina ole mahdollista. Mutta useimmiten kuitenkin ollaan voitu elää aivan tavallista elämää meille sijoitettujen lasten kanssa ja käydä ihan niissä samoissa paikoissa kuin omienkin lasten kanssa ollaan käyty. Suurin osa mun arjesta pyörii kuitenkin oman kodin seinien sisäpuolella ja se on mun mielestä mukavaa.

Luulen, että juuri tämän takia tämä koronavuosi on ollut mulle aika helppo. On muakin välillä ärsyttänyt kaikenlaiset rajoitukset ja mullakin on paljon asioita joita olisin tässä vuoden aikana halunnut tehdä (ja ihmisiä, joita olisin halunnut tavata!), mutta se ei ole ollut rajoitusten puitteissa mahdollista. Ei tämä kotoilu ole kuitenkaan saanut mun mieltä apeaksi tai ahdistuneeksi, sillä tällaista mun arki muutenkin suurelta osin on.

Mutta en mäkään KOKO aikaa halua kotona kököttää! Olen kaivannut arkeeni niitä pieniä piristäviä menoja.

En tiedä syytänkö lähestyvää kesää vai käsivarteeni tuikattua ekaa piikkiä, mutta nyt muhun iski ihan hurja kesämenokuume. Olenkin tässä parin päivän aikana täyttänyt kalenteriani enemmän kuin edellisen puolen vuoden aikana yhteensä! Siis juuri sellaisella kaikella pienellä ja piristävällä menolla. Yksityisvaraus maatilalle poneilla ratsastamaan ja lampaita ruokkimaan. Päivä huvipuistossa, toinen eläinpuistossa ja kaikkea IHANAA!

Se, että kesän ulkokohteet avautuvat tuo aivan hurjan paljon mahdollisuuksia omaan vapaa-ajan viettoon. Olihan viime kesäkin aika vapaa rajoituksista ja käytiin silloinkin monessa kivassa paikassa. Myös ensimmäisen rokotusannoksen saaminen toi hurjasti toivoa. Tuli ihanan toiveikas olo, että ehkäpä elämä tästä vielä palaakin aika normaaliksi. Ainakin kesästä tulee varmasti ihana!

Ps. Jos kaipaat omiin kesärientoihisi uutta vaatetta, niin Elloksella on edelleen Mid Season Shop, jossa paljon kevään uutuuksia alehinnoin!* Myös muita kampanjoita on voimassa, kaikki löydät täältä*.

Kellä muulla on jo ihan kesäfiilis tai kalenterissa KESÄMENOJA?

*mainoslinkki

HELPPO SUPER MARIO -ASU

super mario asu

Ehkä tämän vapun naamiaiset on jo suurimmalla osalla juhlittu, mutta tulevia pukukekkereitä varten vinkkailen aivan superhelposta Super Mario -asusta.

Super Mario -asuja saa varmasti valmiinakin, mutta tällaiset asut, joissa voi hyödyntää vaatekaapissa jo valmiiksi olevia vaatteita on mun mielestä tosi hauskoja! Tässäkin asussa kaikki osat ovat aivan tavallisia vaatteita, joita voi pitää aivan tavallisesti arjessa tai tuunailla näistä muita erilaisia asuja, kuten noiden lappufarkkujen kanssa on meillä aikaisemmin tehtykin.

Mutta tässäpä asuvinkkiä muillekin pikkuisille Super Mario -faneille!

super mario asu
super mario asu
super mario asu

Super Mario asuun tarvittiin:

  • Lappufarkut
  • Punainen paita
  • Punainen lippis
  • Punaista ja valkoista huopaa
  • Tekoviikset

Meiltä sattuikin löytymään lähes kaikki tähän asuun tarvittavat jutut jo valmiiksi vaatekaapeista. Punainen t-paita on esikoisen vanha, samoin nuo lappufarkut. Samat lappufarkut on ollut ennenkin naamiaiskäytössä, sillä näissä on juhlinut niin esikoinen kuin kuopuskin Minionsiksi pukeutuneena! Nyt kaivoin samat lappufarkut omasta kirppiskasastani, sillä olin luullut, ettei 110 cm kokoiset housut enää mahdu 115 cm mittaisen kuopuksen päälle. Onneksi sovitettiin housuja, sillä nämähän olikin ihan hyvät! Ainakin tällaiseen satunnaiseen naamiaisasukäyttöön.

Punaista lippistä ehdin jo metsästää kirppikseltäkin, kunnes muistin, että esikoisellahan on sellainen. Valkoisesta ja punaisesta huovasta leikkelin lippikseen Mario-logon ja ta-daa, asuun sopiva Mario-lippis oli valmis!

Tigeristä löytyi pakkaus, jossa oli muutamat tekoviikset. Mitkään niistä ei ollut tietty ihan samanlaiset kuin Super Mariolla, mutta yhdet viikset oli aika lähelle, kun ne liimasi nenän alle ylösalaisin. Viiksethän voisi leikata vaikka ruskeasta huovasta tai piirtää meikkikynällä, jos valmiita tekoviiksiä ei satu löytymään.

Ja tällainen siitä asusta sitten tuli!

super mario asu

Lapsi itse oli asuun aivan hurjan tyytyväinen ja olisi halunnut myös NUKKUA tämä asu päällä. Päästiin lopulta sellaiseen kompromissiin, että yöksi jätettiin vain asuun kuuluva lippis päähän, heh.

Ja oli tämä asu kyllä munkin mielestä aivan ihana! Ja parasta tietty se, että lähes kaikki löytyi meiltä jo valmiina, ainoastaan pari huovanpalaa ja tekoviikset ostettiin tähän asuun.

Jos haluat kurkata miltä nuo samat lappufarkut näytti Minions-asussa, niin täältä löydät pari pientä ja yhden isomman Minions-tyypin.

super mario asu

Mukavaa vappua!

FARKUT, JOITA EN USKONUT PUKEVANI (JA JOIHIN RAKASTUIN!)

tyyliblogi

Tiedättekö, kun katselee jotain sen hetkistä trendijuttua ja miettii, että tuota en AINAKAAN itse pue päälleni. Ja sitten hetken päästä huomaa, ettei saa mielestään sitä samaa asiaa, joka onkin alun kamaluuden jälkeen alkanut vaikuttamaan aika ihanalle. Ja lopulta sitten kiikuttaa sen saman, aluksi niin kamalan, vaatteen kassalle ja kotona hykertelee onnesta, kun sujauttaa sen vaatteen päälleen.

Jep. Joskus mulle ainakin käy näin. Niin tälläkin kertaa. Vannoin, etten haksahda mihinkään ysärihommiin! Omat ysärivaatteeni puin jo silloin ysärillä, enkä TODELLAKAAN kaipaa elämääni enää uutta kierrosta käärittyjä farkunlahkeita, ruttuvarsisia sukkia, enkä varsinkaan ylisuuria neuleita. Vaikka taisin kyllä joskus myös vannoa, ettän KOSKAAN pue pillifarkkuja jalkaani. Ne 2000-luvun alun matalavyötäröiset bootcutmalliset farkut oli vaan niin parasta silloin. Ja sitten vuosia myöhemmin vannoin, ettän KOSKAAN luovu pillifarkuista. Ja tässä sitä ollaan. Onnellisena leveälahkeisissa ysärifarkuissa.

Niin, katsotaan vaan, niin kohta hiihtelen tyytyväisenä pyöräilyshortseissa, napapaidassa ja iloisen värikkäässä tuulitakissa, hah (no en oikeasti!!). Tai sitten otan hiuksiini sähäkän permanentin, samanlaisen, jollainen mulla oli silloin ysärilläkin. Ovathan hiusdonitsitkin jo löytäneet tiensä asustekaappiini ja parhaillaan haaveilen muhkeasta hiuspannasta ehtaan ysärityyliin.

tyyliblogi 40+

Paita Lexington // Farkut Monki // Panta teetetty ompelijalla // Kengät Vagabond

Onhan se ysäri tavallaan aika ihanaakin. Mutta ehkä näissä housuissa ihastuin ysärityyliä enemmän siihen, että nämä muistuttavat kovasti mun viime kevään ja kesän lemppareimmista housuista, niistä ihanista ja maailman mukavimmista Neulomon culotteseista!

Niistä housuista kyllä tykkään aivan älyttömästi edelleen ja otan ne takuulla käyttöön, kun ilmat tästä vähän lämpenevät. Mutta tänä kesänä trikoopöksyjen lisäksi päälleni sujahtaa myös hauskat leveät ja vajaamittaiset farkut. Nää on mun mielestä ihanat! Aivan täydelliset nämä olisivat muutamaa senttiä lyhyempinä, mutta koska olen tällainen 162 senttinen pätkis, ovat nämä farkut mulle lähes nilkkamittaiset. Mutta ihanat ne on silti!

Tykkäsin hurjasti tästä kuvissa näkyvästä asusta, joka oli päälläni eilen ja näiden farkkujen kanssa sopii vaikka mitkä ihanat kesäiset t-paidat, jotka ovat odotelleet vaatekaapissani talven ajan, että pääsisivät kohta taas käyttöön. Oispa jo kesä!

tyyliblogi 40+

Ja loppuun vielä alevinkki! Elloksella on just nyt Mid Season Shop, eli osa sisustustuotteista ja vaatteista on -30% alessa. Lisäksi urheilutuotteita ja kenkiä on jopa -50% alessa ja voimassa on myös alekoodi 435716, jolla saa -30% alen tilauksen kalleimmasta tuotteesta ja tuo koodi käy myös lähes kaikkiin merkkituotteisiin!

Käy kurkkaamassa koko valikoima täältä!* Vastaavia väljiä farkkujakin löytyy myös Ellokselta!
*mainoslinkki

muotiblogi 40+

Mitä tykkäsit asusta tai näistä hauskoista farkuista?