HULLUJA SATUJA

Sis. mainoslinkin

hulluja satuja

Nämä mun viikonlopun lastenkirjavinkit ei nyt näköjään osu aina viikonlopuille, mutta en silti malta olla vinkkaamatta tänään tästä hulvattomasta kirjasta, jonka meidän kuopus kuunteli lähes yhdellä istumalla.

Lapsella on ollut tapana kuunnella äänikirjoja aina iltaisin nukkumaan mennessään ja kun viimeinenkin Neropatin päiväkirjoista (joihin lapsi on tällä hetkellä hurahtanut) oli kuunneltu, oli aika etsiä uutta kuunneltavaa.

Nextoryn uutuuksista löytyi Paula Norosen ja Minna Kivelän Hulluja satuja, jonka kuopus päätti aloittaa. Paula Norosen Yökoulu-kirjat on yksiä lapsen lemppareita, joten arvelin lapsen pitävän tästäkin kirjasta, enkä aivan väärässä ollutkaan.

Yleensä huoneesta ei kuulu mitään, kun lapsi pötköttelee kuulokkeineen sängyssä, mutta nyt huoneesta kuului välillä pientä hekottelua, välillä hihitystä, jolle ei ollut tulla loppua ollenkaan. Välillä kuului ”äitiii, tuu tänne!” ja sen jälkeen mulle kelattiin kirjasta lapsen mielestä hauskaa kohtaa, joka munkin täytyi kuulla.

Seuraavana päivänä lapsi ei malttanutkaan odottaa iltaan, vaan jatkoi kirjan kuuntelemista heti aamupalalla ja jatkoi niin kauan, kunnes sai kuunneltua kirjan kokonaan loppuun.

hulluja satuja
hulluja satuja

Muakin alkoi kovasti kiinnostaa mitä nämä Hullut sadut oikein ovat ja lähdin äänikirjakävelylle satuja kuunnellen.

Ja olihan tämä hauska! Ensimmäinen satu kertoo pahantuulisesta pahismummosta, joka viskelee ikkunastaan pähkinöitä kadulle siinä toivossa, että joku kompastuisi niihin.

Televisiossa sekoilevat vauvat meinaavat saada meidän kuopuksen tikahtumaan nauruunsa joka kerta (tätä on siis kuunneltu jo useampaankin kertaan!), varsinkin se kohta, jossa vauvat päätyvät sekoilunsa seurauksena laulukilpailuun laulamaan: ”Vaipat on täynnä, vaipat on täynnä, vaipat on. Ootko vaipaton? Missä sun vaipat on?…”

Pahismummon (josta lopulta tuleekin ihan hyvismummo) ja sekoilevien vauvojen lisäksi kirjassa kuullaan muun muassa hammaslääkärin penkille väärinkäsityksen seurauksena joutuvasta kakkakikkareesta (joka joutuu toimimaan hammaslääkärinä), räpläämiseen hermonsa menettäneestä kännykästä ja kauhuoravista.

Jos siis teillä mietitään, että mitä lapset voisivat kuunnella just nyt, niin kuunnelkaa vaikka Hulluja satuja! Tämän linkin kautta Nextoryn uudet käyttäjät saavat 30 vuorokauden ilmaisen kokeilujakson tavallisen 14 vuorokauden sijaan.

hulluja satuja

Ps. Nappaa -50% LISÄALEKOODI tästä postauksesta!

Lisää lastenkirjavinkkejä löydät täältä.

Mukavia (tai ihan hulluja) satuhetkiä!

RIEMASTUTTAVAN IHANA ONNELLISET AAKKOSET

*Kirjat saatu
*Sis. mainoslinkkejä

Tarvitaan vain sana, ja saat astua satuun. Hattarataivas. Mansikkamaa. Ananasansa. Varovainen askel, aavistuksen hassu ajatus. Humahdus salaiseen maailmaan.

onnelliset aakkoset

Juuri ilmestynyt Paula Nivukosken kirjoittama ja Tove Janssonin alkuperäisteoksilla kuvitettu Onnelliset aakkoset on varmasti ihanin aakkoskirja, jota meillä on koskaan luettu!

Jokaiselle kirjaimelle on omistettu oma aukeama ja oma tarina. Ja nuo tarinat ovat aivan ällistyttävän kauniilla kielellä kirjoitettuja.

Olen lukenut tätä kolmelle alle kouluikäisille iltasatuna niin, että jokainen on saanut istua vuorollaan sylissä ja kuunnella yhdelle kirjaimelle omistetun tarinan. Kirja on edennyt meillä sellaisella 3-4 tarinaa illassa tahdilla, sillä aika usein sohvalle on kömpinyt myös koululainen kuuntelemaan sen iltaisia tarinoita. En kyllä ihmettele, sillä olen itsekin odottanut innolla iltoja ja seuraavia tarinoita. Kirjan tarinat ovat täynnä hurmaavaa sanoilla leikittelyä.

Samalla toki kirjan lukeminen on ollut loistavaa harjoitusta pikkuisille, jotka ovat jo kiinnostuneita kirjaimista, mutta kirjaimet eivät ole vielä tuttuja tai ainakin osa kirjaimista on vielä vieraita.

Piskuinen otus katsoo varovasti suurempaansa. Kysyy: ”Saanko kuiskata salaisuuden? Sinun kanssasi tahtoisin suloiseen seikkailuun. Sekoitetaan vasen ja soikea, sukelletaan huomisiin selittelemättä. Uskotaan sadut tosiksi!”

onnelliset aakkoset
onnelliset aakkoset

Hopeinen peili oli ihmeellinen esine, eilinen heijastus heilahti siihen empimättä. Katseli huoneeseen, eilisen huomiseen. Peilissä toinen Mymmeli keikutteli lettiään, kosketti hellästi peilin hopeista kehystä.

Onnelliset Aakkoset voi myös kuunnella Nextorysta Olavi Uusivirran lukemana. Uudet asiakkaat saavat Nextoryyn 30 vuorokauden ilmaisen kokeilujakson linkkini kautta (tavallisesti ilmainen kokeilujakso on 14 vuorokautta).

lukupäiväkirja

Ihana uutuus on myös Muumi-aiheinen Lukupäiväkirja. Kirjassa on luetuille kirjoille omistettuja aukeamia, joihin saa ruksilla merkitä onko kirja ollut esimerkiksi jännä, vauhdikas tai tylsä. Lisäksi omin sanoin saa kirjoittaa muun muassa kirjan tapahtumista ja kertoa mikä kirjassa oli parasta. Lopuksi lukemansa kirjan saa pisteyttää värittämällä simpukoita yhdestä viiteen.

Arvosteluaukeamien lisäksi kirjasta löytyy muutakin kivaa! Mun lemppari oli vinkit lukujuhliin. Neljän luetun kirjan jälkeen voisi pitää lettukestit tai seitsemän luetun kirjan jälkeen voisi lähteä iltaretkelle tähtitaivaan alle. Tai sitten voi keksiä itse jonkin ihanan palkinnon.

Meillä on tehty monenlaisia lukumajoja lapsille. Usein luetaan ihan perinteisesti sängyllä pötkötellen, välillä on tehty lukupesä pöydän alle tai kiivetty riipputikkaita pitkin leikkimökin parvelle lukemaan. Ja on meidän molemmat pojat olleet leikkimökin katollakin kirjat käsissään. Joskus ollaan pidetty karkkia ja kirjoja -hetkiä, jolloin ollaan linnottauduttu porukalla meidän vanhempien isolle parisängylle lukemaan (tai kuuntelemaan) jokainen omaa kirjaansa ja syöty samalla karkkeja. Aika kivaa tämäkin! Koskaan ei olla kuitenkaan pidetty lukujuhlia, mutta nyt kyllä takuulla pidetään!

Esikoinen alkoi jo innolla täyttämään lukupäiväkirjaa ja tällaisen aion ostaa kyllä lukemisesta innostuneelle pikkuveljellekin!

Lisää lastenkirjavinkkejä löydät täältä.

lukupäiväkirja

Tällaisia lastenkirjavinkkejä tällä kertaa.
Mukavaa päivää!

KOUKUTTAVA GUINNESS WORLD RECORDS 2021

guinness ennätyskirja

Lupailin joskus vinkkailla viikonloppuisin täällä blogissa sellaisista kirjoista, jotka ovat olleet meidän lasten mieleen aivan erityisesti. Tällaisia kirjoja on paljon ja niistä olen täällä kertonutkin, mutta yksi tällä hetkellä aivan ylitse muiden tulee tässä:

Guinness world records 2021

Kun esikoinen sai tämän kirjan käsiinsä, kulki se lapsen mukana seuraavat päivät ja viikot (!!!) lähes aamusta iltaan. Kirjaa on luettu aamupalapöydässä, sängyssä, autossa, olohuoneessa. Siis ihan joka paikassa, missä lapsi on kulkenutkaan. Koulussakin! (Kouluun saa usein viedä oman kirjan lukupäivänä ja tämä on ollut siellä mukana myös).

En tiedä olisiko tämä jopa kaikista luetuin kirja, mikä esikoisella on koskaan ollut! En ainakaan muista, että mitään muuta kirjaa oltaisiin luettu näin montaa viikkoa päivästä toiseen ja yhä uudelleen ja uudelleen, hah!

Enkä toisaalta ihmettelekään. Kirjahan on täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä ja uskomattomampia ennätyksiä. Kaikenlaisten kiinnostavien, outojen (ja vähän ällöttävienkin, pisin silmämunanpullautus, pisimmät varpaankynnet jne.) ennätysten lisäksi kirjasta löytyy kyllä hurjan paljon monenlaista tietoa.

Aivan ylitse muiden taitaa kuitenkin olla lelu- ja pelisivut, joista selviää muun muassa se, että Super Mariona parhaiten tunnettu Mario on esiintynyt 225:ssä eri videopelissä! Olisitko muuten arvannut, että myydyin videopeli on Minecraft, jota on myyty 176 miljoonaa kappaletta vuodesta 2011 lähtien? Tai tiesitkö, että meidänkin esikoisen suosikkia Pokemon Go mobiilipeliä on ladattu yli MILJARDI kertaa?

guinness world records 2021
guinness world records
guinness ennätyskirja

Monia suomalaisiakin on päässyt mukaan Guinnes world records 2021 kirjaan. Toki heti ensimmäisenä mainitaan Sanna Marin, Suomen nuorin pääministeri. Mukana on myös muun muassa suurimmat häät, joihin on päässyt vain sukeltamalla ja toki myös saunomisennätys, eniten saunojia eri maista.

Kirjan lukeminen on hauskaa ajanvietettä, mutta samalla mukaan tarttuu myös hyödyllisiä ja hauskoja faktoja esimerkiksi maapallosta, eläimistä tai yhteiskunnasta.

Ja jos meidän 9-vuotiaalta esikoiselta kysytään, niin tätä kirjaa suositellaan IHAN kaikille ja kaiken ikäisille lukijoille!

Kirjan löydät esim. *Adlibrikseltä.

guinness ennätyskirja

Lisää meidän lasten lempikirjoja löydät täältä.

*mainoslinkki
Kirja saatu kustantajalta

Mukavaa päivää!