Me käytiin toissa kesänä Tanskan Legolandissa omalla autolla ja lupasin silloin kertoa tuosta matkasta enemmän. Suunnitellaan taas uutta road tripiä ja samalla huomasin, etten koskaan kertonutkaan tuosta matkasta! Palataanpa siis parin vuoden takaiseen kesäkuuhun.
Tämä oli meidän kolmas matka Legolandiin. Ensimmäisellä kerralla ajettiin Tukholmasta suoraan Tanskan puolelle Vejleen, huviteltiin sitten pari päivää Legolandissa ja ajeltiin takaisin Tukholmaan niin, että pysähdyttiin matkan varrella Ruotsin puolella kerran yöksi. Toisella kerralla tehtiin aivan erilainen reissu, kun lennettiin suoraan Billundiin ja oltiin kaksi yötä Legolandin omassa hotellissa, josta on sisäänkäynti suoraan huvipuiston sisälle. Kun suunniteltiin kolmatta reissua Legolandiin, haluttiin taas lähteä matkaan omalla autolla, mutta nähdä tällä kertaa jotain muutakin kuin pelkkää huvipuistoa. Matka-aikaa meillä oli kahdeksan päivää ja autossa kaksi aikuista, sekä neljä 5-10 vuotiasta lasta. Ja sitten mennään!
Meidän matka alkoi sunnuntai-iltana Viking Gracella Turusta, josta laiva lähtee melko myöhään (klo 21). Laivalla pyörähdettiin leikkipaikoissa, mutta mentiin jo aika pian hyttiin nukkumaan. Turusta lähtevä laiva on perillä Tukholmassa aamulla jo kukonpierun aikaan klo 6.30, mikä sopi meille mainiosti, sillä meidän oli tarkoitus istua KOKO päivä autossa ja pyyhältää Tanskaan jo saman päivän aikana.
Matka Tukholmasta Tanskaan on pitkä ja tylsä, eikä matkalla ei ole juuri mitään ihmeempää nähtävää. Joku fiksumpi ehkä pilkkoisi matkan niin, että pysähtyisi matkan varrella yhdeksi yöksi jonnekin Ruotsin puolella, mutta me haluttiin ajaa tuo koko pitkä ja tylsä matka saman päivän aikana.
Olin ostanut jo Suomesta autoon aamupalatarvikkeet ja muovipussillisen erilaisia helposti syötäviä välipaloja, pillimehuja jne, ettei ainakaan ihan heti täytyisi pysähtyä mihinkään. Tarkoituksena oli pysähtyä kerran MAX:iin hampurilaisille ja toisen kerran pitää lyhyt vessa/kahvitauko, mutta todellisuudessa pysähdeltiin kyllä paljon useammin. Pitkä ajomatka meni kuitenkin tosi hyvin, kiitos lähes rajattoman ruutuajan.
Tanskan puolella Legolandiin ajaessa osuu matkan varrelle kaksi maksullista siltaa. Juutinrauman silta ja Iso-Beltin silta. Nuo siltamaksut eivät ole ihan pieniä, vaan esim. Juutinrauman sillan ylitys yhteen suuntaan maksaa noin 60 euroa. Halutessaan voi ostaa Bropass-vuosijäsenyyden, jolla saa etuja sillan ylityksiin (en enää muista sisältyikö sillan ylitys tuohon jäsenyyteen vai saiko sillä alennusta, mutta muistan, että sen kanssa ylitys tuli edullisemmaksi). Me ostettiin tämä ja unohdettiin tietenkin perua jäsenyys. Eli maksettiin jäsenyydestä automaattisesti myös seuraavana vuonna, joten se siitä alennuksesta, lol. Sillalle tultaessa on selkeät ohjeet mihin jonoon kuuluu ajaa (onko esim. tuo Bropass tms), portilla maksetaan sillan ylityksestä ja sen jälkeen pääsee jatkamaan matkaa.
Puuhat Tanskassa
Koko maanantaipäivä (ja aamu ja ilta) kului autossa istuessa, kun matkustettiin Tukholmasta Tanskaan. Ajettiin suoraan Vorbasseen (noin vartin ajomatkan päässä Billundista), jossa meidän majoitus oli.
Tiistai, Legolandiin!
Meidän reissun pääkohde oli kovasti odotettu Legoland, joten sinne suunnattiin heti ensimmäisenä päivänä. Päivä oli kyllä taas kaiken odotuksen arvoinen ja todettiin, että Legoland on aivan täydellinen tämän ikäisille lapsille (lapset tuolloin 5-10 vuotiaita). Legolandissa ei ole mitään överihirveitä vuoristoratoja, vaan tämän kokoiset lapset pääsivät lähes kaikkiin laitteisiin. Legoland-päivistä sentään kirjoitin jo silloin toissa kesänä ja tämän postauksen löydät täältä.
Keskiviikko, tiedekeskus ja peurametsä Vejlessä
Toisena päivänä haluttiin ottaa vähän rennommin ja pitää taukoa Legolandin huvitteluista. Oltiin ostettu jo ensimmäisenä Legoland-päivänä edulliset paluuliput puistoon, mutta niitä ei ollut pakko käyttää heti seuraavana päivänä, joten säästettiin ne myöhemmäksi.
Ajeltiin meille ensimmäisellä Legoland-reissulla tutuksi tulleeseen Vejleen, jossa kierreltiin vähän keskustassa, pysähdyttiin kahvilaan ja käytiin hauskassa tiedekeskuksessa (jonne oli ilmainen sisäänpääsy) ja lopuksi käytiin vielä aivan ihastuttavassa peurametsässä.
Torstai
Sitten olikin aika mennä uudestaan Legolandiin. Me ollaan jokaisella reissulla vietetty kaksi päivää Legolandissa ja tämä on ollut meille sopiva aika. Puiston ehtii kyllä kiertämään päivässäkin, mutta puisto on iso ja siellä on paljon nähtävää ja koettavaa kahdeksikin päiväksi. Ainakin meillä olisi jäänyt vähän kesken, jos oltaisiin oltu Legolandissa vain päivä.
Perjantai, Egeskovin linna
Siitten oli aika pakata tavarat ja jatkaa matkaa. Perjantain retkikohteena meillä oli satumainen Egeskovin linna. Tuo linna oli kyllä oikein kiva päiväretkikohde lastenkin kanssa. Linnan sisällä oli paljon nähtävää ja ihmeteltävää, mutta ulkoakin löytyi vaikka mitä. Puutarhassa tepasteli mm. riikinkukkoja, pihassa oli iso puutarhalabyrintti, hauska riippusiltareitti ja jättimäinen leikkipuisto, jossa olisi saanut kulumaan aikaa vaikka kuinka kauan.
Lopulta lähdettiin ajelemaan noin tunnin päähän Glamsbjergiin, jossa oli meidän reissun toinen majoitus.
Lauantai, Pokemon Go:ta Odensessa
Lauantaina oli tarkoitus lähteä ajamaan Ruotsin puolelle. Meillä ei ollut kuitenkaan mikään kiire, joten hurautettiin ensin noin puolen tunnin ajomatkan päähän ihastuttavaan Odenseen. Käytiin katsomassa H.C. Andersenin kotikatu, jossa oli ihanan värisiä rakennuksia ja esikoinen halusi pelata Pokemon Go:ta, sillä juuri Odensessa oli tuona päivänä joku peliin liittyvä event. Käytiin myös jossain leikkipuistossa ja haahuiltiin pitkin katuja, pysähdyttiin Starbucksiin herkuttelemaan jne.
Sitten olikin aika istua autoon ja aloittaa paluumatka Ruotsin puolelle. Paluumatkalle varattiin hotelliyö ihan randomisti matkan varrelta Värnamosta, jonne oli noin viiden tunnin ajomatka.
Sunnuntai, Tukholmaan
Sunnuntaina syötiin aamupalat ja lähdettiin ajelemaan kohti Tukholmaa, jonne oli vielä 4,5 tunnin ajomatka. Tällaiset 4-5 tunnin ajomatkat on kyllä kivempia kuin posottaa koko matka yhteen putkeen, mutta silti tekisin reissun samalla tavalla uudestaankin. Mennessä on kivempi olla ”perillä” nopeasti ja takaisin päivän tullessa malttaa pysähdellä useammin.
Tukholmassa nähtiin vielä isäni, vietettiin aikaa jossain leikkipuistossa ja illalla ajettiin rättiväsyneinä laivaan. Käytiin buffetissa syömässä ja kierreltiin vähän laivaa (Viking Glory), jossa ei oltu koskaan aikaisemmin käyty. Käytiin laivan kannella katsomassa auringonlaskua ja otettiin perheselfie, jossa meillä kaikilla oli väsyneet, mutta onnelliset hymyt kasvoilla. Reissu oli onnistunut ja ihana!
Majoitukset:
Kuuden hengen perheenä matkustaessa monet kustannukset ovat luonnollisesti isompia kuin pienemmällä porukalla reissatessa. Esimerkiksi ravintolassa syönti on näin isolla perheellä aina kallista! Haluttiinkin löytää sellaiset majoitukset, joissa olisi oma keittiö, että voitaisiin itse valmistaa aamu- ja iltapalat ja kokata osa ruoistakin. Toisaalta haluttiin, että ainakin siellä majoituksessa, jossa vietettäisiin useampi yö olisi reilusti tilaa. Löydettiinkin kyllä just meidän tarpeisiin täydelliset majoitukset!
VORBASSE
Ensimmäinen majoitus oli Legolandin lähistöllä Vorbassessa, Fitting Landsbyferie. Tämä oli rivitalomainen majoitus idyllisellä maaseudulla. Meidän huoneistossa oli mm. kaksi makuuhuonetta ja parvi ja se keittiö, jota toivottiinkin. Pihassa oli myös pieni leikkialue ja majapaikan vieressä hevosia aitauksessaan. Rakennuksesta löytyi myös pyykkihuone, jossa saatiin pestä vaatteita. Täältä ajoi noin viisitoista minuuttia Legolandiin, joten sijaintikin oli aivan loistava!
GLAMSBJERG
Yksi yö vietettiin Glamsbjergissä, Glamsbjerghusissa. Tämäkin oli oikein onnistunut majapaikka yhdelle yölle. Meille vanhemmille oli oma makuuhuone ja lapsille oli nukkumapaikat olohuoneessa.
VÄRNAMO
Tästä majoituksesta ei olekaan yhtään kuvaa, mutta tämäkin ajoi oikein hyvin asiansa. Tarkoituksena oli vain ajaa tänne, nukkua yö ja jatkaa aamulla matkaa kohti Tukholmaa.
Hotellina oli Rasta Värnamo ja meillä oli kahdesta huoneesta väliovella yhdistetty perhehuone. Rasta on vähän kuin Ruotsin ABC-ketju, enkä odottanut majoitukselta kummempia, mutta huoneet olivat oikein siistit, aivan kuten mistä tahansa ketjuhotellista. Tämä oli myös ainut hotelli, jossa meillä ei ollut keittiötä, vaan päästiin vihdoin valmiiseen ja runsaaseen aamupalapöytään, hah!
KOSKA KANNATTAA MATKUSTAA?
Me ollaan oltu Legolandissa keväällä, elokuussa jo koulujen alettua ja nyt viimeksi kesäkuun puolivälin jälkeen ja nämä kaikki ajat on kyllä olleet hyviä. Tykätään matkustaa mieluummin vähän off seasonissa kuin pahimpaan ruuhka-aikaan ja ainakin viimeksi kesäkuussa oli Legolandissa vielä mukavan väljää, sillä Tanskassa koululaisten kesälomat eivät olleet vielä alkaneet.
BUDJETTI
No mitä tällainen kuuden hengen viikon matka sitten kustansi? Meillä meni rahaa:
- Polttoaineet yhteensä 486 euroa
- Ruoat (eli kaikki ravintolat, kahvilat, kauppareissut, jäätelöt ja vesipullot) 825 euroa
- Yöpymiset 900 euroa
- Laivamatkat 600 euroa
- Legoland-liput kahdelle päivälle 326 euroa
- Egeskovin linna 145 euroa
- Pysäköinnit ja siltamaksut noin 200 euroa
Yhteensä meidän matka maksoi 3482 euroa kahdelta aikuiselta ja neljältä lapselta.
Tähän en laskenut niitä muutamia ostoksia joita tehtiin. Lapset ostivat omilla rahoillaan jotain Legolandin myymälästä ja Egeskovin linnan putiikista, mutta muuta ei juurikaan taidettu edes ostaa.
Tällaisen reissun tekisi ehkä vieläkin edullisemmin tai sitten siihen voisi upottaa vaikka kuinka paljon rahaa. Me esim. säästettiin kokkaamalla osa ruoista itse, mutta toisaalta haluttiin myös välillä syödä ravintoloissa ja käydä kahviloissa. Legolandiin ja Egeskovin linnaan ostettiin pääsyliput, mutta muut puuhat (tiedekeskus Vejlessä ja peurametsä) olivat ilmaisia. Monenlaisilla pienillä valinnoilla voi vaikuttaa matkabudjettiin.
Sellainen oli meidän road trip Tanskaan pari vuotta sitten ja tulevalle kesälle suunnitellaan taas uutta autoreissua!
Tykkääkö joku muukin road tripeistä vai matkustatteko mieluummin muulla tavoin?