VAALEANPUNAINEN ETEINEN – NÄIN SE MUUTTUI

eteinen blogi

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Kerroin alkuvuodesta, että mulla olisi vähän suunnitelmia meidän eteisen varalle. Aikaisempi haalean sinertävä ja kylmänsävyinen seinä oli tarkoitus maalata vaaleanpunaiseksi ja muutenkin huonetta oli tarkoitus sisustaa uudelleen. Nyt olisi aika kurkistaa miten tuo eteinen lopulta muuttui!

En tietty tälläkään kertaa muistanut ottaa valokuvia ennen muutosta, mutta onneksi löysin blogista pari kuvaa eteisestä muutaman vuoden takaa. Eteisessä oli aikaisemmin tuulikaapin vieressä lipasto ja sen päällä peili, ja toisella kapealla seinänpätkällä tuoli. Järjestys oli aika epäkäytännöllinen, sillä tuoli oli sen verran kaukana tuulikaapista, ettei siinä oikein kukaan koskaan istunut pukemassa esim. kenkiä. Lipastoa ja tuolia ei kuitenkaan voinut vaihtaa päikseen, sillä lipasto oli liian leveä siihen kohtaan, missä tuoli oli. Aivan loistava syy suunnitella eteinen kokonaan uusiksi, hih!

Tältä eteinen näytti aikaisemmin:

eteinen

eteinen sisustusblogi

sisustusblogi

sisustusblogi

Ja tältä siellä eteisessä nyt sitten näyttää, aika ihanalle mun mielestä!

Koko muutos lähti käyntiin siitä, että halusin meidän kotiin jonnekin vaaleanpunaisen seinän ja vaihtoehtoina oli tämä eteisen seinä, tai sitten yksi seinä keittiöstä. Päädyin kuitenkin tähän eteiseen ja samalla sitten päästiin sisustamaan eteistä vähän toimivammaksi. Maalisävyksi valikoitui Tikkurilan Pirtelö, ja olen kyllä ihan hirmuisen tyytyväinen valintaan!

Meidän makkarista löytyi sopivasti juuri sen kokoinen lipasto, mikä mahtui tuohon kapeaan seinän pätkään, ja eteisessä aikaisemmin ollut Ghost-tuoli lähti makuuhuoneeseen lipaston paikalle.

Tuohon toiselle puolelle, jossa aikaisemmin oli lipasto, halusin jonkinlaisen penkin, jolla voisi sitten pukea kengät jalkaan tai laskea siihen vaikka käsilaukun. Koska tuo kohta on melko kapea, oli melkein kaikki penkit siihen liian leveitä, mutta onnekseni Ellokselta löytyi siihen aivan täydellisesti sopiva söpö pikkuinen penkki*! Päälle nakkasin olohuoneen nojatuolilta taljan, ja vaikka se onkin aika talvinen, tykkään siitä siinä niin paljon, etten ole vielä malttanut ottaa sitä pois.

Penkin päälle tilasin muutaman Muuton Dotsin, johon vieraat voivat jättää takit ja laukut.

Aikaisemmin eteisessä on ollut värikäs villamatto, mutta nyt kun seinä on vaaleanpunainen, halusin jonkin neutraalimman värisen maton ja siihen löytyi aivan ihana harmaa villamatto*! Meillä ei tuossa eteisessä oikeastaan kuljeta kengillä, mutta siltä varalta, että eteisessä tulisi tahroja matolle, on tuossa matossa kiva eläväinen kuviointi, jossa pienet tahrat eivät varmasti heti näy.

Tykkään kyllä kovasti meidän uudesta eteisestä. Uskon, että nuo kalusteet ja järjestys säilyy samana useamman vuoden ajan, ja jos vaaleanpunainen väri alkaakin jossain vaiheessa kyllästyttää, ei onneksi ole kovinkaan suuri homma sutia päälle taas uutta sävyä.

skandinaavinen koti

vaaleanpunainen sisustus

vaaleanpunainen seinä

vaaleanpunainen seinä

LUE MYÖS:

Eteisen vaaleanpunaiset suunnitelmat
Näin otat sisustuskuvat blogiin

Mitäs tykkäsitte eteisen muutoksesta?

*Saatu Ellokselta
Sis. mainoslinkkejä

 

 

VANS X HARRY POTTER

Nyt kun isompi lapsista on jo koululainen, en ole oikein enää jaksanut suuremmin innostua lastenvaatteista. Tykkään siis toki miettiä, millaisia vaatteita koululainen pukee, mutta kaikenlainen lastenvaatehörhöily ja uusien mallistojen odottaminen ei ole oikein enää tuntunut omalle. Saati, että viitsisin kytätä koneen äärellä uusien droppien julkaisua, tai ylipäätään ostaa uutuuksia normaalihinnalla odottamatta alemyyntejä.

Mutta nyt silmiini osui jotain aivan huikeaa ja perun kaikki aikaisemmat puheeni! Kyllä, innostun edelleen kovasti vaatehommista, olen todellakin koneen äärellä ihan muina jästeinä silloin, kun mallisto julkaistaan ja aivan sama mitä maksaa, viekää rahani! Vans julkaisee Harry Potter -malliston!

Vansin sivuilta löytyy neljä kuvaa, jotka mukailevat Tylypahkan tupien värejä. Myös tupien maskotit löytyvät näistä kuvista. Luvassa on kuulemma kenkiä, vaatteita ja asusteita, mutta muuta tietoa ei tulevasta mallistosta ole vielä juurikaan tihkunut.

Enpä malttaisi nyt odottaa, mitä sieltä on tulossa!

Onko joku muukin innoissaan?

HELPOTUSTA JA HAUSKUUTTA ARKEEN!

Kaupallinen yhteistyö: HopLop ja Suomen Blogimedia

hoplop kotiruokaa

Joskus on ihan superpiristävää tehdä jotain aivan muuta, kuin seistä kiireisenä kauha kädessä soppakattilaa hämmentämässä lasten koulu- ja hoitopäivän jälkeen, samalla miettien, että pitäisi vielä vähän siivota, lähteä lasten kanssa ulkoilemaan ja muistaa pestä ne pyykitkin. Kuten nyt vaikka hakea lapset yllärinä hoidosta jo pikkuisen aikaisemmin ja hurauttaa valmiin ruokapöydän ääreen suurten seikkailujen luo, eli seikkailupuisto HopLopiin!

Tiesittekös, että HopLopista saa arkena maukasta kotiruokaa? Ja mikä parasta, kotiruokaa saa nyt aikuiselle ja lapsella alle kympillä, nimittäin aikuinen ja lapsi syö yhteishintaan 9,90 euroa ja tuo hinta sisältää ruuan lisäksi myös Novelle-juomat!

Me käytiin hiljattain testaamassa HopLopin kotiruuat ja meidän nirsto ja tiukka raati haarukoi lautasille ladotut lihapullat, perunamuusit ja kurkku- ja porkkanatikut hyvällä ruokahalulla ja näyttivät lopuksi peukkua sen merkiksi, että hyvää oli, haha! Me aikuiset valittiin ruuaksi lautaselliset ihanaa kermaista lohikeittoa (ja minä sain samalla vapaapäivän kokkailusta, jee!), joka osoittautui oikein loistavaksi valinnaksi.

HopLopin kotiruokavaihtoehtoina on siis lihapullia, luomu porkkanapyöryköitä tai kalakeittoa. Lasten lihapullat ja porkkanapyörykät tarjoillaan kurkku- ja porkkanatikkujen kanssa, ja aikuisille annoksesta löytyy lämpimät juurekset, nam. Niin ja lihapullien ja porkkanapyöryköiden kylkeen saa myös kasan maukasta perunamuusia.

hoplop

hoplop

hoplop

hoplop

hoplop kotiruoka

Me haettiin tosiaan lapset ihan yllärinä hoidosta jo sovittua aikaisemmin, ja autolastillinen innosta hihkuvia naperoita hurautettiin HopLopiin. Lapset olivat onneksi syöneet hoidossa välipalat vähän aikaisemmin, sillä arvatenkaan kukaan ei ihan ekaksi olisi malttanut istahtaa ruokapöydän ääreen.
Ensin täytyi kavuta jättimäisen tulivuoren päälle (onnistui kuopukselta ekaa kertaa tällä reissulla ja vitsit miten ylpeänä ja innoissaan lapsi oli), pulahtaa väriä vaihtavaan pallomereen, juosta pitkin poikin seikkailupuiston jänniä putkia pitkin ja laskea jos jonkinlaisesta hurjasta liukumäestä. Hetken päästä oli kuitenkin malttia istahtaa jo herkullisten ruoka-annosten ääreen ja kun mahat oli saatu täyteen, jaksoivat lapset jatkaa taas puuhiaan.

Me ollaan aika usein käyty HopLopissa viikonloppuna, mutta täytyy sanoa, että tällainen arki-ilta vierailu oli kyllä aivan loistava vaihtoehto! Samalla reissulla kun onnistuu edulliset ruokailut ja arkena puistossa on arvatenkin viikonloppupäiviä rauhallisempi meno.

Meidän lapset ovat jo sen verran isoja, että saavat touhottaa seikkailupuistossa keskenään (eikä mun tarvitse enää kontata perässä niitä ahtaita putkia pitkin, huh!), mutta haluan kuitenkin pysyä kärryillä missä lapset menevät ja mitä puuhailevat. Rauhallisena arki-iltana pystyi seuraamaan lasten touhuja hyvin, vaikka itse istuskeli sohvalla kahvia hörppien.

hoplop

hoplop

hoplop

hoplop kotiruokaa

Siellä me tosiaan istuttiin miehen kanssa kaksin sohvalla mahat täynnä (jonkun muun kokkaamaa) maukasta ruokaa ja hörpittiin kahvia samalla, kun lapset temmelsivät pitkin seikkailupuistoa. Ihan vähän kyllä käväisin itsekin trampalla pomppimassa, kun en vain malttanut seurata pelkästään vierestä lasten hyppelyä!

Mutta muuten saatiin istuskella ja jutella rauhassa miehen kanssa, mikä on yleensä mahdollista vasta lasten mentyä nukkumaan, haha! Aika usein olen nähnyt HopLopissa aikuisia myös läppäreiden kanssa töitä tekemässä, mikä kuulostaa kyllä aika houkuttelevalle vaihtoehdolle kotitoimiston sijaan ja tätä meinaan testata joku kerta myös.

Meillä oli tälläkin kertaa aivan hurjan mukava HopLop reissu ja oli kiva saada vähän helpotusta ja hauskuutta ihan tavalliseen arkipäivään!

hoplop ruokailu

sisäleikkipuisto

hoplop ruokailu

hoplop kotiruoka

hoplop

Psst! Kurkkaa myös Miia Metson ja Valeäidin kokemukset HopLopin kotiruuasta!

Hauskaa viikkoa!