JUURI NYT TYKKÄÄN…

Sis. mainoslinkkejä

Äänikirjakävelyistä

Koska olen päivät kotona, enkä saa automaattisesti mitään hyötyliikuntaa esim. työmatkoista tai työpaikalta, täytyy mun raahata itseni väkisin liikkumaan, että saisin edes tavoiteltavat 10 000 askelta päivittäin kasaan (ja silti askeleet jäävät valitettavan usein jonnekin 7000 paikkeille, vaikka mun mielestä mulla olisikin ollut aktiivinen liikuntapäivä!). Mun mielestä hauskin liikuntamuoto on käydä äänikirjakävelyillä (Haaveilen kyllä TAAS kevään koittaessa juoksemisestakin, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, kyllästyn siihen aika nopeasti).

Tällä hetkellä kuuntelen Johanna Elomaan kirjoittamaa Prinsessan Pako -kirjaa, joka on tositarina suomalaisen Tiina Jauhiaisen ja Dubain prinsessa Latifan ystävyydestä, Latifan suuresta haaveesta päästä isänsä, Dubain hallitsijan holhouksen alta vapauteen ja naisten yhteisestä pakomatkasta. Tätä kirjaa on välillä mahdoton jättää kesken, joten olen sitten kuljeskellut kuulokkeet korvilla kotona vielä kävelylenkin jälkeenkin. Mä kuuntelen tätä Nextorysta ja tämän linkin kautta uudet asiakkaat saavat Nextoryyn 30 vuorokauden ILMAISEN kokeilujakson tavallisen 14 vuorokauden sijaan.

Kotijumpasta

Lapsena katsoin televisiota, jossa nainen jumppapuvussaan ja säärystimissään voimisteli. Muistan miettineeni miten hölmöä hommaa. Voimistella nyt televisiossa ja sitten jotkut keski-ikäiset naiset kodeissaan kuvittelevat harrastavansa oikeaa liikuntaa jumpatessaan samaan tahtiin. Ja nyt, 80-luvulta (jotenkin käsittämättömän nopeasti) 2020-luvulle siirryttyä huomaan olevani se keski-ikäinen nainen, joka omassa olohuoneessaan yrittää jäljitellä vatsalihasliikkeitä Youtuben pirteän jumppavideon tahdissa. Sain joku päivä päähäni etsiä Youtubesta joogaohjelmaa ja ällistyin miten älyttömän paljon erilaisia jumppa-, venyttely-, jooga- ja vaikka mitä ohjelmia sieltä löytyy. Toki mieluiten harrastan tätä kotijumppailua silloin, kun olen aivan yksin kotona, hah.

Laventelista (ja muista söpöistä pastelliväreistä)

Olen AINA pitänyt pastellisävyistä, mutta etenkin näin kevään lähestyessä sekoan kaikista ihanista pastellisävyistä. Tänä keväänä olen täysin hullaantunut laventelista (ja vähän myös vaaleankeltaisesta ikisuosikkieni vaaleanpunaisen ja mintunvihreän lisäksi). Sattumalta löysin Elloksen poisto-osastolta juuri sellaisen paitatakin, jollaista jo syksyllä katselin ja takissa on vaaleiden sävyjen lisäksi juuri tuota ihanaa lilaa. Koska Elloksen poistotuotteista saa koodilla 455706 -40% LISÄALEN, ei takille jäänyt kuin parikymppiä hintaa. Samalla tilasin myös lapsille kevääksi ja kesäksi kenkiä, ja säästin kyllä aika mukavan summan rahaa (eikä enää keväällä tarvitse etsiä niitä kenkiä!) Poistotuotteet löytyy täältä.

Nuudeleista

Olen onnistunut koukuttamaan itseni NUUDELEIHIN! En tiedä tällä hetkellä parempaa pikaruokaa, kuin nuudelien kanssa tarjoiltu kanawokki, johon tulee nopeasti wokatut tuoreet (ja valmiiksi pilkotut) wokkivihannekset, kanfileesuikaleita ja hoisinkastiketta. Ah miten ihanaa ja ihanan nopeaa ja helppoa.

Osa lapsista rakastaa nuudeleita, mutta ei pidä wokkisekoituksesta. Kuopus puolestaan söisi pelkät kanat, eikä suostu koskemaankaan nuudeleihin. Näin 10 vuotta (nirsojen lasten) äitinä olleena olen sitä mieltä, ettei ole ollenkaan vaarallista, jos yhdellä aterialla silloin tällöin syö pelkkää kanaa. Tai pelkkiä nuudeleita. En todellakaan jaksa nipottaa ruokailuista. Keskitytään sitten muihin nipotuksiin. Choose your battles jne…

Neulomisesta

Oon vieläkin aivan ihmeissäni siitä, että MINÄ opin neulomaan! Olen oikeasti saanut aikaan vaatekappaleita (siis näitä tuubikaulureita) pelkän lankakerän ja puutikkujen avulla. Uskomatonta. Tällä kertaa puikoilla on tuloillaan pipo (siis jos todellakin osaan sen tehdä loppuun asti) kauniissa mustikkamaidon aka lilan sävyssä. Tää on kyllä edennyt superverkkaisesti, mutta uskon vahvasti, että saan pipon valmiiksi vielä tämän talven aikana.

Huijarisarjoista

Katsoin Netflixistä Tinder-huijarin jäljillä -elokuvan ja sen jälkeen vähän vahingossa siirryin Inventing Anna -sarjaan. Kumpikin kertoo aivan käsittämättömästä huijarista ja nämä molemmat perustuvat tositapahtumiin. Aivan käsittämätöntä miten joku voi käyttää niin julmasti toisia ihmisiä hyväkseen omaa taloudellista etua tavoitellakseen. Katsoin eilen Inventing Anna -sarjan vipan osan ja nyt mietin mistä löydän seuraavan huijarisarjan. Tai sitten katson välillä jotain aivan muuta. Rakastan myös poliittisia draamasarjoja ja kotimaisia rikossarjoja, mutta luulen, että tähän kohtaan kaipaan jotain kepeää draamasarjaa. Emily in Paris kuulostaa juuri täydelliseltä!

Hotelliöistä

Meillä kukin matkakuumeilee vuorollaan. Kuopus teki (TAAS) huoneestaan hotellin, jossa sai ihania rentouttavia palveluita, kuten hierontaa. Esikoinen puolestaan on toivonut pääsevänsä Tampereelle hotelliin yöksi. Ja edelleen toki Japaniin. Ja Legolandiin. Näistä helpoiten (ja nopeiten) toteutettavissa on staycation Tampereella. En malta odottaa, että pääsen yllättämään lapset hotelliyöllä, jonka olen ylläriksi varannut. En tiedä onko tällaiset hotelliyöt niin rentouttavia itselle (no ehkä alkaa jo olla, kun lapset ovat aika isoja), mutta sitä aamiaista varsinkin odotan jo innolla.

Karkeista ja sipseistä

Olen aivan koukussa uusiin karamelli choco Aakkosiin, kaikenlaisiin sipseihin ja vadelma-mustikka Jaffaan. Olisipa seuraavaksi ihana koukuttua smoothieihin, chiavanukkaisiin, vihannestikkuihin ja kivennäisveteen. Pidän kyllä aivan oikeasti näistäkin, mutta ei ne kyllä herkuista mene. Odotan viikonloppua ehkä eniten siksi, että pääsen käsiksi noihin himoitsemiini herkkuihin! Onneksi on jo maanantai!

karkkipurkki blogi

Kivaa viikkoa!

10 MATKAILUFAKTAA MINUSTA

1. Kärsin lähes kroonisesta matkakuumeesta

Olen lähes aina matkakuumeillut. Paitsi kahden viimeisen vuoden aikana. Koronatilanne, kaikenlaiset matkustusrajoitukset ja epäselvät koronaohjeet (ja mahdolliset karanteenit!) saivat kyllä matkakuumeen laskemaan. Ehdittiin käydä 2020 tammikuussa Ruotsissa Tom Tits tiedekeskuksessa (ja vähän muuallakin), mutta sen jälkeen ei matkustettu sinä vuonna enää mihinkään. Eikä seuraavanakaan. Tänä vuonna matkustus vaikuttaisi olevan jo vapaampaa ja matkakuume on noussut! Enkä ole malttanut olla suunnittelematta tulevalle kesälle reissua. Toivottavasti saadaan se toteutettua.

2. Rakastan road tripejä

Mun mielestä ihaninta on lentää johonkin, vuokrata auto ja tutustua uusiin paikkoihin. Tykkään myös kahmia samalle reissulle useamman kohteen, joten senkin takia road tripit on ihania. Voisin istua autossa tuntikausia uusia maisemia ja paikkoja ihaillen, sillä matkan teko on mun mielestä yhtä kivaa kuin perillä olokin. Silti suurin osa meidän matkoista on tehty ilman vuokra-autoa. Amsterdamissa vuokrattiin polkupyörät ja sekin oli hauskaa! (Ja matkustettiin junalla, koska en vain malta olla paikoillani kun ollaan matkalla). Omalla autolla ollaan matkustettu vain Tanskaan asti, olisikin joskus ihanaa jatkaa siitä vielä muualle Eurooppaan.

legoland billund

3. En juurikaan pidä rantalomista

Ja silti toisinaan haaveilen sellaisesta. Pakettimatka johonkin all inclusive vesipuistohotelliparatiisiin olisi varmasti lasten mieleen ja aikuisten kannalta HELPPO vaihtoehto. Joskus hetken sellaisesta haaveilen, kunnes jälleen muistan, etten pidä yhtään rannalla tai allasalueella makoilusta. Fun fact: En pidä makoilusta kotonakaan. En KOSKAAN makoile päivällä sohvalla tai sängyllä. Ollaan käyty miehen kanssa yhdessä vain kahdella rantalomalla. Nizzassa ei maltettu makoilla rannalla juuri ollenkaan, vaan hypättiin mieluummin junan kyytiin ja lähdettiin niin Monacoon kuin Cannesiinkin. Santoriinille tehtiin häämatka ja se onkin ollut ehkä kaunein näkemäni paikka. Sinne kyllä lähtisin joskus mielelläni uudestaankin (samoin kuin Ranskan rivierallekin). Ehkä sittenkin pidän rantalomista, hah.

4. Olen hulluna teemapuistoihin!

Pidän teemapuistoista ihan naurettavan paljon. Ehkä liikuttavin matkailuhetki on ollut se, kun ajettiin Floridassa Disney Worldin porttien ali kohti teemapuistoja. Yksi haave toteutui silloin. Jep. Toiset makustavat maailman ääriin jos jonkinlaisiin sademetsiin tai muihin huikeisiin kohteisiin ja mä olen onnellisimmillani Mikki Hiiren nähdessäni. Disney Worldit on mun teemapuistolemppareita. Samoin Universal Studiot. Hauskin teemapuistomuisto on varmaankin reissu Pipsa Possu maailmaan. Bongasin joskus jostain vanhasta esitteestä Pipsa Possu maailman ja koska kasivuotias esikoinen oli juuri silloin suuri Pipsa Possu fani, varasin meille fanimatkan Englantiin Pipsa Possu maailmaan.

pipsa possu maailma

5. Olen keräillyt Da Vinci koodi -leffan kohteita

Tää alkoi kyllä ihan vahingossa, sillä satuttiin matkustamaan Pariisiin samoihin aikoihin, kun nähtiin Da Vinci koodi -elokuva. Tietty sitten käytiin Louvressa katsomassa leffasta tuttuja paikkoja. Myöhemmin Lontoossa käytiin samaan teemaan sopien Westminster Abbeyssa. Hassuin sattuma oli kuitenkin kerran Skotlannissa. Ostin paikallisesta kirjakaupasta matkaopaskirjan, jonka sivuilta bongattin Rosslynin kappeli. Elokuvan loppukohtaukset sijoittuvat tuohon kappeliin ja koska oltiin muutenkin lähdössä vuokra-autolla ajelemaan kohti Lontoota, päätettiin poiketa matkan varrella Rosslynin kappeliin. En siis ole ollut mikään suuri Da Vinci koodi fani, vaan vähän vahingossa kerättiin noita kohteita. Tuo Rosslynin kappelissa käynti on ollut kuitenkin yksi ikimuistoisimmista matkakokemuksista, sillä syrjäisen sijaintinsa vuoksi se ei ehkä ole kovin tavallinen turistikohde.

6. Tykkään suunnitella matkoja

Matkojen suunnittelu on mun mielestä lähes yhtä kivaa kuin itse matkustaminenkin. Voin uppoutua tuntikausiksi etsimään matkakohteen lähistöltä löytyviä kiinnostavia käyntikohteita, selailla majoitusvaihtoehtoja ja tehdä päiväkohtaisia matkasuunnitelmia. Ei matkalla ole todellakaan tarkoitus noudattaa mitään minuuttiaikataulua, tai edes yrittää nähdä tai käydä kaikissa suunnitelluissa paikoissa (no joskus on, hah!), mutta se suunnitteleminen on ihanaa. Vähän kuin olisi jo siellä matkalla!

efteling

7. Tykkään käydä ulkomailla ruokakaupoissa

Tykkään ihanista hotelleista ja runsaista buffet-aamiaisista. Lasten kanssa matkustellessa on kuitenkin järkevämpää ottaa majoitus omalla keittiöllä, sillä lapset tarvitsevat ruokaa viisi kertaa päivässä (aikuiset ehkä myös) ja osan aterioista itse kokkaamalla on helppo säästää rahaa. Mutta ulkomailla on mun mielestä ihanaa käydä ruokakaupoissa! On mukavaa seikkailla hyllyjen väleissä ja tutkia mitä sieltä löytyy. Ehkä ruokakaupassa asioiminen tuo myös hassun tunteen siitä, että olisi yksi paikallisista, eikä vain turisti muutaman päivän ajan.

8. Olen ollut Lontoossa pommi-iskujen aikaan

Jälkikäteen ajateltuna pelottavin matkamuisto on Lontoosta 2004, kun satuttiin olemaan siellä samaan aikaan, kun moniin metroihin ja busseihin tehtiin pommi-iskuja. Tuolloin ei kyllä pelottanut yhtään! Ei osattu yhtään pelätä mahdollisia uusia pommi-iskuja tai muuta vaarallista, vaan muina turisteina käveltiin pitkin katuja, kun ei oikein muutakaan tekemistä keksitty kaikkien kauppojen, nähtävyyksien tai muiden turistikohteiden laitettua ovensa säppiin. Ihmeteltiin autioitunutta Oxford Streetiä ja ympäriltä kuuluvia hälytysajoneuvojen ääniä. Tiedettiin kyllä mitä oli tapahtunut, sillä mistään muusta uutisissa ei puhuttukaan.

amsterdam lasten kanssa

9. Matkustan mielelläni sesongin ulkopuolella

Tää on tosin nyt lasten ollessa koululaisia vähän hankalaa. Mutta inhoan ruuhkia ja jonottelua (ja kyllä, rakastan edelleen teemapuistoja, hah!) ja sesongin ulkopuolella voi monet ruuhkat ja jonottelut välttää (ja silloin on yleensä myös edullisempaa!). Nyt onneksi saatiin (ehkä) taktikoitua ja suunniteltiin kesälomareissua Tanskaan juuri ennen paikallisten kesälomia. Ollaan käyty aikaisemmin Legolandissa keväällä (jolloin meille osui aivan kamala sateinen ja kylmä sää) ja loppukesällä koulujen jo alettua ja kummallakin kerralla jonottelua oli ihanan vähän. Legolandissa oli myös tosi hauskan näköisiä vesileikkipaikkoja, joihin ei kylmällä säällä ollut asiaa, joten toivottavasti nyt saadaan lämmin sää ja vasta aluillaan olevan sesongin ruuhkattomuus.

10. Tykkään matkustaa lasten kanssa

Lasten kanssa on mun mielestä mukava matkustaa. Kumpikin pojista on päässyt matkalle jo vauva-aikana ja lasten kanssa on ollut ihan helppo matkustaa mun mielestä aina. Välillä toki lasten kanssa matkustelu on sitä samaa sekoilua ja kiukuttelua kuin kotonakin, mutta lomalla vain kaikki tuntuu jotenkin kevyemmältä. Nyt lasten ollessa isompia tuntuu matkojen suunnittelu taas aivan erilaiselta. Esikoinen on jo pitkään toivonut pääsevänsä Japaniin, olisipa kiva toteuttaa tämä toive joskus!

Joko tuli matkakuumetta?

-40% LISÄALEKOODI – LOISTAVAT LÖYDÖT!

Sis. mainoslinkkejä

Nyt ihan pikainen tiedotus ja pieni onnenkiljahdus. Tein nimittäin aivan MIELETTÖMÄN hyviä alelöytöjä tulevaa kevättä ja kesää varten ja ajattelin nyt vinkata tästä muillekin. Elloksella on vielä muutaman päivän ajan voimassa -40% LISÄALEKOODI (455706), joka käy jo valmiiksi alennettuihin poistotuotteisiin! Mä selailin tuota alevalikoimaa ja löysin mm. lapsille kevääksi tennareita, kuopukselle sandaalit (kuopuksen tennarit ja sandaalit kuvassa alla), esikoiselle farkkushortseja ja mulle itselle sellaisen ihanan paitatakin, jollaista jo viime syksynä katselin.

Erityisen iloinen olen kenkälöydöistä! Vaatteita tulee yleensä ostettua lapsille sitä mukaa, kun kukin jotain uutta tarvitsee, mutta kengät on yleensä ostettava koko jengille samaan aikaan. Siis silloin kun kausi vaihtuu ja on aika ottaa seuraavan vuodenajan kengät käyttöön. Harvoin aikaisemmin käytössä olleet vastaavan kauden kengät enää mahtuu, joten kenkiä saa ostaa useamman parin aina samaan aikaan. Siksi olikin superkiva löytyy alehintaisia kenkiä, joihin sai käyttää vielä -40% lisäalekoodin! Niin, tuo lisäalekoodi siis käy myös merkkituotteisiin! (Tilasin mm. Hummelia, Name it:iä ja Onlya, eli en mitään superkallista, vaan kohtuuhintaisia tuotteita, joille näiden aleprosenttien jälkeen ei kyllä jäänyt enää juuri mitään hinnaksi).

Alta löytyy vielä pieni kollaasi mun mielestä kivoista aletärpeistä, mutta poistotuotteita on lähes 19500 (kyllä!), joten käy ihmeessä kurkkaamassa mitä kaikkea valikoimasta löytyy. Mä tosiaan tein hankintoja tulevaa kevättä ja kesää varten ja näköjään poistotuotteisiin oli tuon jälkeen lisätty uusiakin tuotteita!

Lisäalekoodi on 455706 ja se on voimassa 14.2. asti. Kaikki poistotuotteet löydät täältä.

ellos ale

1. Hummel vilkkutennarit // 2. Adidas Mikki Hiiri -tennarit // 3. Reima fleecetakki // 4. Vans reppu // 5. Levis nilkkurit // 6. Vuorellinen sadehaalari (yksi parhaista keksinnöistä ikinä!)// 7. Paitatakki teddyä

ellos lisäalekoodi

Mukavaa viikonloppua!