Perjantai. Kesällä ei viikonpäivillä ole oikeastaan mitään väliä, mutta silti näissä perjantaiaamuissa on ihan omanlaisensa kepeä tunnelma. Koko viikonloppu edessä! Aika usein juuri viikonloppuisin tuleekin tehtyä jotain erityisen kivaa, vaikka kesällä sellainen onnistuu myös arkena.
Uima-allas. Meillä on kolmatta kesää lapsille pieni uima-allas (siis sellainen, jossa voi ihan oikeasti uida) ja tämä hymyilyttää kyllä näillä keleillä päivästä toiseen. Mun tehtävänä on istua terassilla kuuman kahvikupin (tai kylmän jääteen) kanssa allasvahdin hommissa, kun lapset uivat, hyppivät ja sukeltelevat uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Parasta!
Uusi sohva. Ai että miten paljon tämä hymyilyttääkin. Moneltakin kannalta. Kerron tästä kyllä joku toinen kerta lisää!
Makuuhuoneen lattialla odotteleva (vielä toistaiseksi koskematon) taulupohja. Vielä en tosin tiedä hymyilyttääkö vai naurattaako lopputulos. Vielä en tiedä sitäkään, kuuletteko tästä projektista enää koskaan mitään, hah!
MATKASUUNNITELMAT! Tänään hotellia (kotimaan lomalle) varatessani huomasin, että olen vahingossa onnistunut suunnittelemaan heinäkuun JOKAISELLE viikolle jonkin pienen kotimaan matkan. Viikonloppureissu meille uuteen kaupunkiin, pieni road trip meille jo tutuissa maisemissa ja päivä turistina naapurikaupungissa (ja toisessakin). Kaikenlaiset reissut on ihania!
Hattaratukka! Haaveilin jo keväällä suloisesta hattaratukasta, mutta en silloin uskaltanutkaan kuin värjäyttää muutamia pastellisävyisiä raitoja hiuksiini. Ne oli kyllä ihanat hiukset myös, mutta tällä kertaa halusin lilaa, vaaleanpunaista, sinistä ja vihreää KOKO päähäni! Kuulostaa hurjalta, mutta näyttää kyllä söpöltä! (Todistusaineistoa täällä)
KAIKKI kesäjutut! Oon edelleen sitä mieltä, että tää kesä on IHANA!
Kesässä melkein kaikki on ihanaa! Tykkään aivan hulluna näistä kuumista kesäpäivistä, pitkäksi venyneistä aamiaisista ja myöhään valvotuista kesäöistä. Kirjan lukemisesta puutarhakeinussa, uimarantareissuista eväskorin kanssa ja kesäisistä pyöräilyretkistä jäätelökioskille. Viilentävästä kesäsateesta (ei kyllä ole näkynyt aikoihin!) ja retkistä torille mansikkaosotoksille.
Mutta kaikkein ihaninta on aikatauluttomuus!
En oikein edes tiedä miksi se on mun mielestä niin ihanaa, sillä mun arjessa ei tavallisestikaan ole kovinkaan paljon aikatauluja. Mutta ehkä kyse onkin juuri siitä, että nyt mun ei tarvitse ottaa huomioon viiden MUUN ihmisen aikatauluja. Voidaan humputella menemään milloin huvittaa, mihin huvittaa ilman, että täytyisi huomioida kenenkään lukujärjestyksiä, harrastuksia (näitä toki kesälläkin, mutta vähemmän) tai muita sellaisia menoja, joita ympäri vuoden muulloin on. Tästä tulee jotenkin hassun vapaa olo, ja se tuntuu ihanalle!
En silti kaipaa tällaista elämää tavalliseen arkeeni. Ehkä tämä kupliva vapauden tunne tulee juuri siitä, että tätä kestää vain hetken. Tämän kesän ajan. Syksyllä alkaa taas meille tuttu arki aikatauluineen, mikä sekin on mukavaa, mutta välillä on hauska unohtaa aikataulut ja heittäytyä hetken mielihalujen vietäväksi.
Instagramin puolella multa kysyttiin mitä päivystävän sijaisperheen työnkuvaan varsinaisesti kuuluu. Olen kyllä monesti kertonut mitä kaikkea me päivystävänä sijaisperheenä tehdään, mutta en olekaan varmaan näin kootusti koskaan kertonut mitä työnkuvaan varsinaisesti kuuluu.
Silloin kun päivystävään sijaisperheeseen ei ole sijoitettu lapsia (eikä perhe esimerkiksi lomaile), päivystetään. Eli kuljetetaan puhelinta mukana ihan joka paikkaan ja vastataan siihen heti, kun se soi. Tätä voi kestää päivästä viikkoihin tai kuukausiin. Usein joka toinen viikko päivystetään juuri tällä tavalla ja joka toinen viikko ollaan ns. takapäivystyksessä, eli silloin ollaan varalla palaamaan takaisin päivystämään.
Silloin kun päivystetään, saadaan toki tehdä aivan tavallisia asioita, eli toisaalta ollaan vähän kuin vapaalla, mutta jokainen meno on kuitenkin suunniteltava huolella, sillä ajatuksella, että puhelin saattaa soida. Silloin kun puhelin sitten soi, täytyy olla valmis hakemaan lapsi tunnin varoitusajalla. Usein lapset haetaankin melko pian sen jälkeen, kun puhelin on pirahtanut.
Yleensä päivystäminen on kuitenkin vain pieni murunen tämän työn kokonaisuudesta. Suurin osa on sitä, kun perheeseen on sijoitettu lapsi tai lapsia. Tällöin työnkuvaan kuuluu aivan tavallisen arjen pyörittäminen. Aluksi arki rauhoitetaan ja tutustutaan puolin ja toisin. Kivoissa menoissa humputellaan sitten myöhemmin. Sellainen tavallinen, tylsäkin arki on kuitenkin yleensä kaikkein tärkeintä ja myös parasta ”lääkettä” sijoitetuille lapsille. Ei kaikilla lapsilla ole mitään erityisiä haasteita, mutta osa lapsista saattaa olla kovinkin vaurioituneita, mikä tuo myös erilaisia haasteita meidän arkeen.
Pääasiassa tämä työ on siis sylissä pitämistä, leikkiä ja yhdessäoloa. Lohduttamista ja iltasadun lukemista. Kikatusta ja riitojen ratkomista. Kiintymistä ja luopumista. Laastarin laittoa ja illalla sänkyyn peittelyä. Aika harvoin, jos koskaan, ajattelen tekeväni töitä. Tämä on vain meidän perheen arkea, jossa nyt vain ehkä vähän tavallisesta poiketen kokoonpano aika ajoin vaihtuu.
Tähän työhön kuuluu myös erilaisten havaintojen tekeminen. Meidän tehtävä ei ole tulkita mistä mikäkin johtuu, me vain teemme havaintoja (jos siis jotain erityistä esimerkiksi lasten käytöksessä on) ja raportoidaan näistä sitten eteenpäin. Osallistutaan myös lasten asioita käsitteleviin palavereihin, mutta me ei tehdä näissä koskaan mitään päätöksiä, vaan päätöksistä vastaa aina lasten sosiaalityöntekijät.
Meidän tehtävänä on myös pitää yhteyttä lasten läheisverkostoon. Soitellaan kuulumisia ja kuskataan lapsia tapaamisiin. Näihinkin on raamit sovittu lasten asioita käsitelvissä palavereissa ja näiden mukaan me sitten toimitaan.
99% tästä työstä on tavallisen, turvallisen arjen pyörittämistä. Meidän vastuulla on arki, sosiaalityöntekijät tekevät kaikki lapsia koskevat päätökset. Me ei siis koskaan päätetä sitä kauan lapset meillä ovat, palaavatko he meiltä omien vanhempiensa luo vai päädytäänkö kiireellisen sijoituksen aikana huostaanottoon, jolloin lapselle etsitään pitkäaikainen sijaisperhe.
Rakastan tätä työtä, vaikka aina tämä ei olekaan helppoa. Toisinaan arjesta saattaa tehdä raskastakin esimerkiksi sijoitettujen lasten raivarit, yölliset painajaiset ja muut haasteet. Parhaimmillaan taas meidän arki on sijoitettujen lasten kanssa mukavan leppoisaa ja kuin itsekseen eteenpäin soljuvaa. Joskus vaan kaikki palaset loksahtavat heti kohdilleen ja lapset solahtavat meidän arkeen helposti.